Motocross 27.01.2017

Weckman avaa kisakauden viikonloppuna uudella pyörällä

Motocrossin 150-kuutioisten Euroopan mestari Emil Weckman nähdään kaudella 2017 EMX125-luokassa. Kuva: Roberto Grande

Hallitseva motocrossin EMX150-luokan Euroopan mestari Emil Weckman ottaa ensikosketuksen kilpailun merkeissä uuteen 125-kuutioiseen pyöräänsä tulevana viikonloppuna Italiassa.

14-vuotias suomalaisen motocrossin huippulupaus Emil Weckman vaihtoi täksi kaudeksi uuteen tiimiin ja kisaa nyt Team JTech Suzuki Valentin väreissä. Kaksinkertainen EMX150-luokan Euroopan mestari taistelee tittelistä alkavalla kaudella EMX125-luokassa. Osana valmistautumista EM-kauteen suomalainen osallistuu tulevana viikonloppuna Italian mestaruussarjan avausosakilpailuun Sardiniassa. Weckman nähdään MX125-luokassa kaikissa sarjan kolmessa osakilpailussa, jotka ajetaan ennen 16. huhtikuuta starttaavaa EM-sarjaa.

– Hyvillä mielin lähden kisaan, Italiassa parhaillaan valmistautuva Weckman toteaa.

– Ollaan testattu nyt pari päivää Riolan radalla ja kaikki tuntuisi kulkevan. Ratahan on kuin Lommeli, eli löytyy pattia ja uria nousuissa. Jos top-kymppiin pääsisin, niin olisin todella tyytyväinen suoritukseen.

Euroopan mestaruuden lisäksi Weckman saavutti viime vuonna MXC/A-luokan Suomen mestaruuden sekä MXJ-luokan pronssia.

EMX125-KALENTERI 2017

16 Huhti ITALIA Maggiora
23 Huhti HOLLANTI Valkenswaard
07 Touko LATVIA Kegums
28 Touko RANSKA Ernée
11 Kesä VENÄJÄ Orlyonok
02 Heinä PORTUGALI Agueda
06 Elo BELGIA Lommel
20 Elo RUOTSI Uddevalla

Teksti: Moottoriurheilu.tv

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross