Ralli 25.09.2018

Vuorisalo luottavaisena kotikisaansa – “Kuten vuonna 2014 nähtiin, ei kannata luovuttaa ennen kuin maalilinja on ylitetty”

Samuli Vuorisalo. Kuva: Toni Ollikainen

SM3-luokan kakkospaikkaa hallussaan pitävät Samuli Vuorisalo kartturinaan Henri Arpiainen ovat ennen Ralli SM -finaalia luokkaa johtavaa Jaro Kinnusta 28 pistettä perässä.

Kuluvalla kaudella Vuorisalo on ajanut varmasti tasaisimman kautensa koskaan. Tulosluetteloissa naantalilainen on löytynyt jokaisesta kisasta kolmen parhaan joukosta pois lukien kauden avauksesta, Tunturirallista, jonne autokunta ei ollut ilmoittaunut mukaan. Mikkelin, Joensuun ja Kouvolan SM-ralleista tuloksena on ollut kakkostilat ja kahdesta viimeiseisestä, Pohjanmaan ja Sastamala-Huittisten, kolmannet sijat. Pahimmat kilpakumppanit ovat ajaneet kauden kaikki kisat, mikä osaltaan selittää isohkoksi kasvanutta eroa johtavaan Kinnuseen.

– Kausi on ollut todella tasainen kaikilla tavoin. Kisat ovat olleet äärettömän tiukkoja monen kärkikuskin kanssa, se tekee tästä myös nautinnollista. Voittoa ollaan lähdetty joka kisasta hakemaan, mutta ihan ei olla saatu vielä sitä viimeisintä puristettua. Totta kai se harmittaa, mutta kyllä tähän kauteen saa olla silti tyytyväinen, kävi Turussa mitä tahansa, Vuorisalo toteaa.

Käytännössä Vuorisalon mestaruushaaveet pitää yllä vain voitto ja pahimman kilpakumppanin keskeytys tai riittävän huono sijoitus tulosluettelossa. Kokemusta vastaavasta tilanteesta löytyy kuitenkin lähihistoriasta myös ihan henkilökohtaisella tasolla.

– Vuonna 2014 oltiin ennen Tampereen finaalia reilusti takamatkalla. Silloin Joonas Lindroos johti ja hänelle olisi riittänyt oikeastaan vain maaliinpääsy. Dramaattisten vaiheiden jälkeen kisa päättyi lopulta voittoon ja kun Lindroos vielä keskeytti, niin finaaliosakilpailun 1,5-kertaisten pisteiden turvin päästiin juhlistamaan myös Suomen mestaruutta. Eli mitään ei ole jaettu ennen kuin maalilava ylitetään, siihen asti taistellaan!

Vuorisalon historia kotikisassaan on karua luettavaa. Tekniikkamurheiden ja muiden ongelmien säväyttämät kilpailut eivät kuitenkaan enää aiheuta miehessä tunteita.

– Kertaakaan tätä kisaa ei ole tosiaan ongelmitta ajettu, mutta jospa nyt olisi sen vuoro, auto on kuitenkin toiminut koko kauden paria pikkujuttua lukuunottamatta moitteettomasti, siitä iso kiitos huollolle, joka on tehnyt mahtavaa duunia läpi koko kauden. Innolla siis jo Henkan kanssa odotellaan kabiiniin pääsyä. Yritetään vain valmistautua huolellisesti ja pyritään tekemään parhaamme. Uskon sen riittävän pitkälle ja saattaa jopa olla, että päästään vihdoinkin nämä viiksetkin jo ajamaan, Vuorisalo naurahtaa.

SM TeijoTalot-ralli ajetaan Turun ja Salon seuduilla tulevana perjantaina ja lauantaina kaksipäiväisenä kisana. Ralli alkaa perjantaina klo 18.30 Metsämäen Rallijuhlassa, jossa ajetaan samalla yleisöerikoiskoe. Illan pimetessä ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta metsässä ja lauantaina luvassa on vielä viisi pikataivalta. Ralli päättyy klo 16 alkavaan Maaliriehaan Salon Astrum-Keskuksessa.

Lisätietoa:

WWW: www.samulivuorisalo.com
FACEBOOK: Facebook.com/samulivuorisaloofficial
TWITTER: twitter.com/SamuliVuorisalo
INSTAGRAM: Instagram.com/samulivuorisalo_official

Teksti: Patrick Rupponen / Samuli Vuorisalon tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli