Supermoto 06.08.2016

Virossa tänään kaksitahtisella voittanut Salstola: ”Ihan törkeen hyvä fiilis!”

Viime vuoden Suomen ja Viron mestari Sami Salstola aikoo saalistaa tältä vuodelta SM-pronssin lisäksi Viron mestaruuden. Kuva: Jimi Lamminen

Suomen Sami Salstola vei tänään Riikassa ajetun supermoton Viron ja Latvian mestaruuskilpailun nimiinsä. Voitto oli miehen ensimmäinen kaksitahtimoottorisella TM:llä.

Viime viikonloppuna supermoton SM-pronssia pokannut Sami Salstola ei ole ehtinyt levätä SM-kauden päätyttyä, vaan suuntasi täksi viikonlopuksi Riikaan, jossa ajettiin Viron ja Latvian supermoton mestaruuskilpailu. Aika-ajoissa toiseksi sijoittunut suomalainen vei molemmat kilpailuerät nimiinsä. Salstola vaihtoi edellisessä Viron kilpailussa nelitahtisen pyöränsä kaksitahtiseen, koska halusi aloittaa jo valmistautumisen ensi kauteen, jolloin hän kisaa yksinomaan kaksitahtisella. Edellisestä kisasta tuloksena oli toinen sija, joten tämänpäiväinen saavutus oli ensimmäinen voitto kaksitahtisella.

– Ihan törkeen hyvä fiilis! Salstola iloitsee jatkaen: – Mulle sanottiin, että en tule voittamaan tuolla kaksitahti-TM:llä yhtään kisaa ja just todistin, että kyllä toi kaksitahtinen on tulevaisuutta!

Salstola joutui aika-ajoissa antamaan periksi tuoreelle Suomenmestari, Viron Patrick Palsille, mutta kilpailussa hän näytti, että vaikka SM-titteli tänä vuonna vaihtoikin omistajaa, ei hän aio antaa periksi puolustaessaan viime vuonna saavuttamaansa Viron mestaruutta.

– Molemmista eristä tuli voitto, mutta ei todellakaan helpolla, ajamalla Palsin ohittanut Salstola kertoi

Seuraava ja viimeinen Viron osakilpailu ajetaan 27.-28.8. Tabasalussa.

– Siellä annan kaikkeni, että Viron mestaruus tulee Suomeen, kun kerran pääsi tuo Suomen mestaruus menemään Viroon!

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Supermoton Suomen mestariksi kruunattiin Viron Patrick Pals

Salstola kipusi podiumille Viron mestaruussarjassa

 

 

 

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Supermoto