Karting 07.04.2017

Ville Viiliäinen toinen Rotax DD2 -luokan finaalissa Belgiassa

Ville Viiliäinen nousi hienosti podiumille Belgiassa. Kuva: RGMMC / RaceBox / Formulakart

Viikonloppuna Belgiassa, Genkin upealla karting-radalla ajettuun Rotax Max Euro Challenge -sarjan osakilpailuun oli ilmoittautunut neljä suomalaiskuljettajaa: Luka Nurmi Junior Max-, Lauri Leppä Senior Max- sekä Joel Aaltonen ja Ville Viiliäinen Rotax DD2 -luokkaan.

Viime vuoden Rotax Grand Finalissa hienosti kolmanneksi ajaneella Luka Nurmella oli tapahtumarikas kisaviikonloppu, mikä päättyi dramaattisesti sairaalareissuun. Nurmi oli harjoituksissa aivan kärkikuljettajien vauhdissa, mutta kisalähdöissä aikasakkojen ja lähtöhässäköiden jälkeen Nurmen nimi löytyy finaalin sijalta 15. Ihan kuin kisatapahtumissa ei olisi ollut dramatiikkaa tarpeeksi, jäi Nurmi kilpailun jälkeen tuulenpuuskan voimasta ilmaan nousseen ison varikkoteltan ruhjomaksi. Onneksi tapaturmasta selvittiin vain mustelmilla ja naarmuilla.

Senior Maxeissa Lauri Lepän kisat alkoivat aika-ajojen sijalla 17. Erä-ajojen ja pre-finaalin jälkeen Leppä starttasi finaalin lähtöpaikalta 23. Finaalissa sitten matka katkesi kilpakumppanin vietyä varsin näyttävästi Lepän moottorista jäähdyttäjän mennessään.

Lauri Lepän (227) matka katkesi kolariin. Kuva: RGMMC / RaceBox / Formulakart

Rotax DD2 -luokassa ensimmäistä kauttaan ajavalla Joel Aaltosella ja viime vuoden kyseisen luokan Suomen Mestarilla Ville Viiliäisellä oli nousujohteinen kisaviikonloppu. Aaltonen lähti taistelemaan paremmista sijoituksista aika-ajojen sijalta 17, ja Viiliäinen harjoituspäivien vaikeuksien jälkeen neljänneltä sijalta. Alkuerät eivät aivan menneet suunnitelmien mukaan, mutta pre-finaalin maalissa pojat löytyvät sijoilta kuusi ja 12, jotka siis olivat myös finaalin lähtöpaikat.

Finaali olikin sitten jännitysnäytelmä vailla vertaa. Aaltonen ajoi jo top-kymmenessä, mutta pudonnut etupuskuri tiesi viiden sekunnin aikasakkoa ja tyytymistä 13:een sijaan. Viiliäinen teki tasaisen varmaa ja ennen kaikkea nopeaa jälkeä ohittaen edellä ajaviaan yksi kerrallaan. Viiliäisen päästyä kärkikolmikkoon alkoi varsinainen kissa ja hiiri leikki, kuka tekee ensimmäiseksi hyökkäyksen kärkipaikalle. Ratkaisu meni kuin kartingin oppikirjasta viimeiselle kierrokselle, jossa tällä kertaa pisimmän korren vei Itävallan Max Fleiscmann, Viiliäisen noustessa hienoilla ohituksilla kisan kakkoseksi ennen Venäjän Haralds Garkalista.

Ville Viiliäinen (605) ja DD2 luokan voittaja Max Fleishmann (636). Kuva: RGMMC / RaceBox / Formulakart

Suomen Rotax Max Challenge -sarjapisteistä ajetaan Junior Max, Senior Max ja DD2 / DD2 Master -luokissa ensimmäistä kertaa tällä kaudella perinteikkäässä Porin Kevätpäräyksessä 22.-23.4. Varsinainen kauden aloitus sarjalla on kuitenkin 6.-7.5. Vantaa Circuitilla, kun osakilpailuun kokoontuu koko Rotax-väki seitsemän eri luokan ja liki sadan kuljettajan voimin.

Teksti: RMC Finland

Valokuvat: RGMMC / RaceBox / Formulakart

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting