Moottoriurheilutapahtumat 09.06.2017

Viikonlopun tärpit: Kesä täysillä käyntiin huikealla moottoriurheilutarjonnalla

Kalle Rovanperä. Kuva: Taneli Niinimäki

Suomen kesä tärähtää käyntiin moottoriurheilun osalta isolla ryminällä, kun kesäkuun toinen viikonloppu tarjoaa parastaan niin SM- kuin MM-tasollakin.

Rovanperä tuo lisäjännitettä Kouvolan SM-ralliin

Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan viikonloppuna, 9.-10.6. Kouvolassa SM O.K. Auto-rallin merkeissä. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 109 kuljettajaa, joista kenties mielenkiintoisin nimi on 16-vuotias Kalle Rovanperä, joka voitti ensimmäisen SM-rallinsa helmikuussa ajetun Mikkelin SM Vaakuna-Rallin. Rovanperä ei Mikkelin tapaan aja Kouvolassa SM-pisteistä.  SM1-luokan voittotaistelusta on lupa odottaa kuitenkin kauden aikaisempien osakilpailuiden tapaan tiukkaa sekuntikamppailua. Edellisen kilpailun Riihimäellä voittanut Marko Mänty (KauhUA) haluaa varmasti kasvattaa voittosaldoaan, mutta pistejohtaja Teemu Asunmaa (AlavUA) sekä hallitseva suomenmestri Juha Salo (KaUA) hamuavat myös vain ja ainoastaan rallin voittoa. Lisäksi Jarkko Nikaralta (SaaUA) voidaan odottaa kärkisuoritusta, sillä yhteistyö japanilaiskartturi Sayaka Adachin kanssa etenee koko ajan.

Kilpailun lähtö: Kello 09.01 Kouvolan tori

Kilpailun maali: Kello 17.21 Original Sokos Hotel Kouvolan Vaakuna (Hovioikeudenkatu 3, 45200 Kouvola)

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/109-autokuntaa-kouvolan-sm-o-k-auto-ralliin-kalle-rovanperalla-ensimmainen-soraralli-suomessa

Pe-La 09.-10.06 SM OK Auto-Ralli, SM, NEAFP, Kouvola

Supermoton kauden kolmas osakilpailu ajetaan Virossa. Kuva: motorsport.ee

Supermoton SM-sarja vierailee Virossa

Supermotojen kauden kolmas SM-osakilpailu ajetaan lauantaina Virossa Tallinnan lähellä Tabasalussa. Kilpailu on samalla Suomen ja Viron sarjojen mestaruusosakilpailu. SM-sarjan pistetilanne on todella jännittävä kärkikolmikon osalta. Hyvinkään Moottorikerhon Ari Åstedt johtaa 88 pisteellä ja Kouvolan Motocrossin Sami Salstola ja Türi AMK:n Patrcik Pals ovat 87 pisteellä tasoissa. Neljäntenä Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen 70 pisteellä ja viidentenä Hämeen Moottorikerhon Sami Uutela 63 pisteellä.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/supermoton-sm-sarjan-kolmas-osakilpailu-ajetaan-tabasalun-karting-radalla-tallinnassa

La 10.06. Supermoto, SM, Suomen Cup, Tabasalu, Viro

Viikonloppuna pääsee jännittämään jokkiksen SM-taistoja Tampereelle. Kuva: Linda Klemola

Tampereella ajetaan jokkiksen Suomen mestaruuksista

Tulevana viikonloppuna Tampereen Kaanaassa ajetaan kolmesta eri jokamiesluokan suomenmestaruudesta, kun Lempäälän Urheiluautoilijoiden järjestämässä JM SM TAKK Nu Na EVK  -kilpailussa nuoret, naiset sekä etuveto- ja kardaanikuljettajat mittelevät taitojaan. Kaikkien luokkien karsinnat ajetaan lauantaina ja finaalit sunnuntaina.

Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 253 kilpailijaa. Kilpailu alkaa sekä lauantaina että sunnuntaina kello 10:00. Pääsylippu 30€ / koko viikonlopulta sisältäen varikkopääsyn, alle 15-vuotiaat pääsevät tapahtumaan veloituksetta.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/jokkiksessa-jaetaan-viikonloppuna-kolmen-luokan-sm-mitalit

La-Su 10.-11.06. Jokkis, JM SM, Kaanaa Center
Moottorikeskuksenhaara 105, 34270 Tampere

Mika Kivelä oli viime vuonna järjestävän kerhon MP-taidon paras ajaja Eliitti-luokassa ja voitti kauden avauksen. Kuva: T. K. Kivinen

Trialin SM-kausi jatkuu Kirkkonummella

Kirkkonummen trial-kerho MP-taito järjestää moottoripyörien SM-sarjan toisen osakilpailun kerhon harjoitusalueella Vuohimäessä tulevana lauantaina. Kilpailu alkaa klo 10, mutta varsinaiset ratkaisut tapahtuvat alkuiltapäivästä. Kisan viimeinen niin sanottu stadionjakso sijaitsee aivan kilpailukeskuksessa, ja muutkin 12 jaksoa, jotka kierretään kaksi kertaa, ovat kävelymatkan päässä. Eliittiluokkaa johtaa SM-avauksen voittanut Timo Myöhänen, toisena on Jere Karjalainen ja kolmantena Jussi Haapanen.

Kilpailuun on vapaa pääsy.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/sm-trial-jatkuu-lauantaina-kirkkonummen-vuohimaessa

La 10.06. Trial, SM, Kirkkonummi
Båtvikintie 18, Kirkkonummi

Lasse Ruotsalainen avasi SM-kauden voitolla Sipoosta. Kuva: Team Loukko

Iisalmessa motocrossin täyteinen viikonloppu

Kauden kolmas ATV-motocrossin SM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Iisalmessa. Sarjaa johtaa 92 pisteellä Lasse Ruotsalainen, toisena, kymmenen pistettä jääneenä on Sten Jupaschevski ja pronssipaikassa kiinni 80 pistettä kerännyt Valtteri Vainionpää. Hallitseva Suomen mestari Jani Tanhuanpää putosi edellisen kilpailun ketjujen katkeamisen myötä neljänneksi. Sunnuntaina MXATV:ssä kisataan myös V35-luokan Suomen Cupin pisteistä. Sarjaa johtaa ylivoimaisesti alkukautta hallinnut Jani Saarinen.

Naisten MXD-luokka jatkaa Suomen Cupin pisteiden haalimista jo lauantaina. Ennakkosuosikkina kisaan starttaa pistejohdossa oleva Sanna Kärkkäinen, toisena on Maarit Mäkinen ja kolmantena Ria Virtanen. Lauantaina Iisalmessa ajetaan myös kansalliset kilpailut MX65- ja MXC/B-luokissa. Sunnuntaina ATV-luokkien lisäksi ajetaan kansalliset MXH-, MX125- ja MXB-luokat.

La-Su 10.-11.06. Motocross SM, Suomen Cup, Kansallinen (Liiga), MXD, MX65, MXC/B, MXH, MX125, MXB, SM MXATV & MXATV V35, Iisalmi
Iisalmen Motocrossrata, Sonkajärventie 114, Iisalmi

Kiihdytysajon kauden toinen SM-osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna. Kuva: FHRA

Kiihdytysajon SM-taistot jatkuvat Motoparkissa

Tänä viikonloppuna ajetaan Drag Race -kauden toinen SM-osakilpailu Motoparkissa. Ensimmäinen SM-osakilpailu järjestettiin samaisella legendaarisella Motopark Raceway -radalla, Virtasalmella toukokuun lopussa. Viikonlopun tapahtuma toimii myös Motoparkin kiihdytysajohistorian 30-vuotisjuhlakilpailuna.

Kilpailun aikataulu:
Lauantai 10.00 – 18.00 – Lajitteluajot
Sunnuntai 11.00 – 17.00 – Pudotusajot

SM-pistetilanne.

La-Su 10.-11.06. Drag Racing, SM, Suomen Cup, NEAFP, Kansallinen, Motopark
Motoparkintie 62, 77330 Virtasalmi

Vasta 9-vuotias Rico Salmela on ehdottomasti suomalaisen ratamoottoripyöräilyn tulevaisuuden suuri lupaus. Kuva: Rico Salmelan tiedotus

MiniSupermoto Stockin ja MiniGP-sarjojen Suomen Cup -mittelöt Paimiossa

Paimion kartingrata isännöi sunnuntaina ratamoottoripyöräilyn Suomen Cup -mittelöitä MiniSupermoto Stock- ja MiniGP-luokkien osalta. Lisäksi kansallisella tasolla kisataan luokissa Minimoto Junior A/B, MiniSupermoto SPORT ja OPEN. MiniGP-luokkaa johtaa täyden potin alkukauden kisoista ottanut suomalaisen RR:n superlupaus, vasta 9-vuotias Rico Salmela. Toisena on viime vuoden mestari Lenni Klemetti ja kolmantena Rasmus Rosnell.

Lauantaina Paimiossa ajetaan vapaat harjoitukset klo 10-20. Sunnuntai startataan klo 10 vapailla harjoituksilla, klo 11 aika-ajot ja klo 13 kilpailuerät.

Lisätietoa: www.wcrc.fi

Su 11.06. Road Racing, Suomen Cup, Kansallinen, MiniSupermoto, MiniGP, Minimoto
Paimion kartingrata, Ajurintie 6, 21530 Paimio

Vaasassa kilpaillaan tulevana viikonloppuna radio-ohjattavilla crossiautoilla. Kuva viime vuoden osakilpailusta. Kuva: Valtteri Eklund

Radio-ohjattavien crossautojen SM-kisat Vaasassa

Pienoisautoilun suomenmestaruussarja saa jatkoa Vaasassa tulevana viikonloppuna, jolloin pienoisautoiluradalla ajetaan radio-ohjattavilla crossiautoilla. Osallistujia kahteen ajettavaan luokkaan on ilmoittautunut runsaasti, noin 40 kuljettajaa per luokka.

Suomesta mukana ovat kaikki sarjaa ajavat huippukuljettajat, ja Vaasan UA:lta mukana on seitsemän kuljettajaa, joilta odotetaan menestystä kotiradallaan. Odotukset ovat korkealla varsinkin kahden seuran kasvatin, Mikko Luopajärven ja Oskari Mäen kohdalla. Heiltä voidaan odottaa kotiradallaan jopa podiumsijoituksia.

Finaalit ajetaan molempina päivinä noin klo 15:00-18:00.

La-Su 10.-11.06. Pienoisautoilun Maastosarja SM, K
Pitkämäen Pienoisautoilukeskus, Vaasa

Kuva: Valtteri Eklund

Pienoisautoilun SM-osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä

Hyvinkään Urheiluautoilijat järjestää viikonloppuna polttomoottorirata-autoilijoiden TP-10 SM II + Ratakasi II, Fin LS-5 –SM I SM-osakilpailut sekä kansalliset FG Mini ja GT-8 osakilpailun Hyvinkään Vauhtipuistossa

Luokat
Lauantai 10.6. TP-10 ja Ratakasi
Sunnuntai 11.6. LS-5,  FG Mini ja GT-8

La-Su 10.-11.06. Pienoisautoilu, RATA-SM, K
Hyvinkään Vauhtipuisto, Hikiäntie 1508; 05801 Hyvinkää

MM-kilpailut

Jari-Matti Latvala. Kuva: Red Bull Content Pool

Rallin MM-sarja ylittää puolivälin Sardiniassa

Rallin MM-sarja kääntyy tulevana viikonloppuna kauden 2017 puolivälin krouvin yli, kun edessä on seitsemäs osakilpailu Italian Sardinian saarella. Kesäkuun toisena viikonloppuna ajettavaan osakilpailuun osallistuu suomalaisista kuljettajista Toyota-trio Jari-Matti Latvala, Juho Hänninen ja toisen WRC-kilpailunsa urallaan ajava Esapekka Lappi.

Hallitseva maailmanmestari, ranskalainen Sebastien Ogier pitää johtopaikkaa MM-pisteissä 128 pisteellä, belgialainen Thierry Neuville on toinen 106 pisteellä ja Jari-Matti Latvala kolmas 88 pisteellä. Muista suomalaisista Juho Hännisellä on 21 pistettä, Teemu Sunisella viisi pistettä ja Esapekka Lapillakin kolme pistettä.

Kilpailun kotisivut
Reittiaikataulu

08.06.-11.06. WRC Rally Italia Sardegna

Pulkkinen pysyi hyvin taistossa mukana Italian Mugellon osakilpailussa. Kuva: Peugeot Motocycles SAXOPRINT I FKirn

Pulkkinen ja Ajo Motorsport Barcelonan MM-osakilpailuun

Barcelona isännöi viikonloppuna kauden seitsemättä MotoGP-sarjan MM-osakilpailua. Ajo Motorsportin Moto2-luokan kuljettaja, Portugalin Miguel Oliveira on MM-pisteissä neljäntenä, kahdeksan pisteen päässä pronssipaikasta. Lupaavan paluun edellisessä kisassa loukkaantumisen jälkeen tehnyt viime vuoden Moto3-luokan maailmanmestari Brad Binder on sijalla 17. Moto3-luokassa suomalaistiimin kuljettajat löytyvät sijoilta 15 (Bo Bendsneyder) ja 18 (Niccolo Antonelli). MM-sarjan nuorimmalla kuljettajalla, vasta 16-vuotiaalla Patrik Pulkkisella, alkaa vauhti pikkuhiljaa löytyä. Vaikka nuorukainen sijoittui viimeiseksi edellisessä Ranskan osakilpailussa, onnistui hän pysymään muiden kuljettajien vauhdissa. Suomalainen on Moto3-luokan MM-pisteissä sijalla 32.

Lisätietoa ja MM-pistetilanne: www.motogp.com
Suomessa maksulliset MotoGP-lähetykset näyttää C More -kanava.

10.-11.6. MotoGP, Katalonia, Espanja Barcelona-Catalunya

Kimi Räikkönen. Kuva: FOTO STUDIO COLOMBO PER FERRARI MEDIA

F1-kausi jatkuu Kanadassa

Formula ykkösten kauden seitsemäs MM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Kanadan Montrealissa. MM-sarjaa johtaa Ferrarin Sebastian Vettel pistein 129. Toisena on viime ja edellisvuoden Montrealin osakilpailut voittanut Mercedeksen Lewis Hamilton pistein 104. Suomalaiset löytyvät sijoilta kolme, jota Mersun Valtteri Bottas pitää hallussaan pistein 75 ja neljä, jossa Ferrarin Kimi Räikkönen on pistein 67. Räikkönen on voittanut Kanadassa vuonna 2005.

F1-lähetykset Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.
Lisätietoa ja MM-pistetilanne: www.f1.com

 10.-11.6. F1, Montreal, Kanada

Toomas Heikkinen. Kuva: EKS RX

Rallicrossin MM-karavaani suuntaa Norjaan

Rallicrossin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan viikonloppuna Norjan Hellissä. Rallicrossin MM-karavaanin saapuminen paikkakunnalle on iso juttu, ja katsomot ovatkin aina ääriään myöten täynnä. Viikonloppuna Hellissä ajetaan myös Rallicrossin EM-sarjan osakilpailu.

Suomalaisista kilpailussa on mukana MM-sarjaa kiertävät Topi Heikkinen sekä Niclas Grönholm. Vasta nyt MM-kautensa SuperCar-luokassa aloittava Joni-Pekka Rajala nähdään myös Hellin karnevaaliviikonlopun näyttämöllä.

EM-sarjan puolella kilpailuun suomalaisista osallistuvat Riku Tahko sekä myös SM-sarjaa kiertävä Jere Kalliokoski.

Lue Niclas Grönholmin uutinen tästä.
Jere Kalliokosken uutinen tästä.

10.-11.6. Rallicross, Hell, Norja

Riku ja Lari Kunnas sijoittuivat Ranskan osakilpailun ensimmäisessä erässä sijalle 12. Toisessa erässä kohtalona oli keskeytys. Kuva: Sidecarcrossmovies / Luc Vanderaa

Kunnakset valmiina Latvian MM-osakilpailuun

Latvian Kegums isännöi viikonloppuna sivuvaunumotocrossin kauden viidettä MM-osakilpailua. Suomen värejä kilpailussa edustavat veljekset Riku ja Lari Kunnas, jotka sijoittuivat viime viikonlopun Ranskan osakilpailussa ensimmäisessä erässä lupaavasti sijalle 12. Toisessa erässä kohtalona oli rengasrikon aiheuttanut keskeytys, joten kaksikko lähtee hakemaan nyt ehjää viikonloppua.

11.06. Motocross MM Sivuvaunut Kegums, Latvia

Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing MXGP Team. Kuva: Bavo Swijgers

Motocrossin MM-sarja tekee paluun Venäjälle

Motocrossin MM-sarjan kauden kymmenes MM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Venäjän Orlyonokissa. Edelliskerran maa isännöi sarjan osakilpailua vuonna 2012. Kimi Räikkösen Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimin ranskalaiskuljettaja Gautier Paulin on nyt MXGP-luokan MM-pisteissä toisena (297 p.) moninkertaisen maailmanmestarin Italian Antonio Cairolin (347 p.) perässä. Kolmantena on 289 pistettä kerännyt Clement Desalle. Suomalaistiimin saksalaisajaja Max Nagl on yhdeksäntenä ja Britti Max Anstie sijalla 12.

MM-luokkien lisäksi Venäjällä kisaavat myös EMX250- ja EMX300-luokat. EMX250-luokkaa alkukaudesta johtanut ja kahden välistä jääneen kisan myötä seitsemänneksi pudonnut Miro Sihvonen tekee nyt paluun EM-areenoille loukkaantumisen jälkeen, mutta ei aseta tulostavoitteita, koska sijoiltaan mennyt olkapää ei ole vielä täysin kuntoutunut.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/em-taistoihin-palaava-sihvonen-mestaruuden-menettaminen-harmitti-enemman-kuin-mikaan-ikina

Lisätietoa ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com

11.06.2017 Motocross MM, EM MXGP, MX2, EMX250, EMX300 Orlyonok, Venäjä

Kansalliset kilpailut

10.06. Jokes, Sorakunkku XXV, Kansallinen, Jepuan JM-rata
10.06. Enduro Sprint, Kansallinen, Räyskälä
10.-11.06. Drifting, Radalle.com, Kansallinen, Botniaring
10.-11.06. Karting, X30 Challenge Finland, K, NEAFP, Lahti
11.06. Karting, Länsi-suomi Cup, Ulvila

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli