Enduro 13.04.2017

Vierumäki Grand National etenee hyvää vauhtia – haastattelussa kilpailun vastaava tuottaja Juuso Pulliainen

Kilpailun vastaava tuottaja Juuso Pullianen. Kuva: Vierumäki Grand National tiedotus

Vesivehmaan lentokenttäalueella 26.-27. toukokuuta ajettava Vierumäki Grand National lähestyy kovaa vauhtia. Kilpailuun on ilmoittautunut jo varsin hyvä määrä kuljettajia, niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Haastattelussa on kilpailun vastaava tuottaja Juuso Pulliainen joka nyt avaa projektia, sen lähtötilannetta, sekä missä nyt mennään.

Kerro hieman itsestäsi ja VGN-kilpailussa mukana olevista henkilöistä ja tahoista.

– Olen Pulliaisen Juuso eli tavallinen Pulliainen. Elämäni on edennyt urheilun parissa moninaisissa tehtävissä. Jääkiekko ja motocross ovat olleet vahvasti esillä eri elämän vaiheissa ja nyt yli 20 vuoden tauon jälkeen olen sekaantunut taas kurapyörätouhuihin. Tästä asiasta voi kotijoukkoni syyttää hyvää ystävääni Janne “Lelu” Laukkasta, joka myös muuten ajaa VGN:n. Muita projektissa mukana olevia henkilöitä on Janne Ripatti, joka on toiminut aivoina tässä projektissa. Janne ajoi ensimmäistä kertaa elämässään kurapyörällä, vain noin 2kk sitten, joten mitään lajitaustaa ei Jannella ole. Asikkalan Moottorikerho ja Mika Brandt joukkoineen edustaa projektissa kurapyöräkilpailujen järjestämisen osaamista. Samaa osaamista edustaa Vierumäen puolelta Marko Avikainen.

Mikä sai entisen huipputason NHL-agentin lähtemään rakentamaan suurta offroad-kilpailua?

– Sattuma! Tarkoitus oli yhdistää Vierumäki ja Asikkalan Moottorikerho kilpailua tekemään. Tämä koordinointi valui jostain syystä minulle.

GGN on maailman suurin offroad-kilpailu, jota on ajettu jo yli 30 vuotta. Mitkä tavoitteet VGN-kilpailulla on tulevaisuutta ajatellen?

– Kyllä kaikkien mukana olevien osapuolten tavoitteena on rakentaa ja kehittää tapahtuma, jonne tulevaisuudessa kaikki alan harrastajat kerääntyisivät vuosittain. Tarkoitus oli tuoda Suomeen matalan osallistumiskynnyksen kilpailu, joka toimii kaiken tasoisille harrastajille sekä kilpailijoille. Ruotsissa tässä asiassa on onnistuttu erittäin hyvin. Toivottavasti muutaman vuoden päästä VGN:ssä olisi mukana yli 2 000 osallistujaa ja tällainen kansainvälinen kilpailu saisi suuret mittasuhteet myös täällä Suomessa.

VGN-kilpailussa on useita kilpaluokkia, ammattikuljettajista sunnuntaiharrastajiin. Miten rohkaiset kokemattomampia kilpailijoita lähtemään mukaan?

– Näitä yhteydenottoja on tullut pitkin talvea ja monet ensikertalaiset ovat rohkaistuneet kilpailuun osallistumaan. Tämä on juuri se kilpailu, mihin et tarvitse aiempaa kilpailukokemusta. Radalla saa pitää omaa tahtia ja rata antaa hyvät ohittamismahdollisuudet nopeammille kuljettajille, joten kenenkään ei tarvitse pelätä, että jäisi toisten jalkoihin. Toivonkin monien ensikertalaisten innostuvan ja ilmoittautuvan juuri tähän kilpailuun. Olen verrannut VGN-kilpailua Finlandia-hiihtoon tai muihin massatapahtumiin, joissa osallistuminen ja maaliin pääseminen ovat voitto jo sinänsä.

VGN-kilpailuun odotetaan kaiken tasoisia kuljettajia erilaisilla pyörillä, kuinka VGN on varautunut kuljettajien turvallisuuteen?

– Olimme tutustumassa viimeisimpään GGN-kilpailuun järjestävän organisaation kanssa. Tällä matkalla pääsimme seuraamaan Ruotsin organisaation toimintaa itse tapahtumassa ja ammensimme oppia myös tältä puolelta. Turvallisuudesta vastaava Jukka Lehtimäki joukkoineen on ajan tasalla turvallisuuskysymyksistä, vaatimustasosta ja valmistelut tällä puolella on hyvässä vauhdissa. Turvallisuus on ollut alusta asti suunnittelussa mukana ja kuljettajat voivat olla turvallisin mielin siitä, että tämä puoli on kunnossa kilpailussa. Esimerkkinä siitä voin kertoa että turvallisuuteen olemme valjastaneet n. 60 koulutettua henkilöä molemmille kilpailupäiville.

Kerro hieman VGN-kilpailureitistä ja miten se eroaa GGN-reitistä?

– VGN-reitin ratapohja on soraa perinteisen laavakiven sijaan. Perinteinen GGN-reittipohja ei yleensä kulu paljoakaan, kun taas VGN reitti tulee elämään kilpailun edetessä enemmän. VGN-reitti on selkeästi leveämpi monilta osin rataa, jolla saamme lisää ohituspaikkoja radalle ja rataa voi ajaa useammasta kohdasta, jolla radan kulumista voidaan hiukan hillitä. VGN-reitti tulee todennäköisesti olemaan hieman nopeampi ajettava kuin GGN-reitti, ja muutamia ratamestarin yllätyksiä on myös tiedossa. VGN-reitti sisältää hieman enemmän korkeus eroja kuin GGN-reitti, kun taas mudassa meidän ei tarvitse rämpiä niin kuin GGN-kilpailussa. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä VGN-reitistä on valmiina jo yli 18 kilometriä.

Tavoitteenanne on saada koko perhe mukaan viettämään yhteistä aikaa moottoriurheilun parissa. Mitä kaikkea on tarjolla kuljettajien perheille ja tukijoukoille?

– Tapahtuma-alueelta löytyy maahantuojien ja jälleenmyyjien omat näytteilleasettelupaikat, monipuoliset ravintolapalvelut, helikopterilennätystä, Hawk-elämyskeskus, Ilmailumuseo, julkkislähtö, käytettyjen moottoripyörien myyntinäyttely, moottorikerhojen osastot, koeajopaikka niin motocross- kuin enduropyörille. Lisäksi alueella on katupyörien koeajomahdollisuus, kaikenikäisille lapsille ja nuorille suunnattu koeajopaikka, missä voi kokeilla minimopoja ja mönkkäreitä ja paljon muuta. Tarkoitus on saada ihmiset viihtymään. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja parkkipaikka tilat ovat ihanteelliset.

Lisäksi kisakylässämme Vierumäen urheilukeskuksella on tarjolla koko perheelle runsaasti ohjelmaa koko viikonlopuksi mm. Flowparkin, uimahallin, saunomisen, rentoutumisen sekä golfin merkeissä.

Terveiset kilpailuun osallistuville kuljettajille?

– Tervetuloa mukaan VGN-tapahtumaan ja nauttimaan monipuolisesta radasta. Rakennetaan yhdessä hieno tapahtuma ja perinne VGN-tapahtuman muodossa. Organisaationa teemme kaikkemme, jotta kuljettajat ja katsojat tulevat viihtymään ja nauttimaan kilpailusta.

Teksti: Vierumäki Grand National tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro