Ralli 28.07.2018

Vetomiesten aloituksen nopein Hellström: “Niinhän se meni kuin olin halunnutkin”

Markus Hellström (oik.) ja Tapio Järvi. Kuva: Tero Nättiaho

Neste Rallin oheiskilpailuna ajettava Vetomies-ralli alkoi perjantai-iltana Harjun yleisöerikoiskokeella Jyväskylän ydinkeskustassa. Suurin tavoittein kilpailuun lähtenyt F-rallisarjan nuottiluokkaa johtava Salon UA:n Markus Hellström aloitti Volvolla väkevästi ja oli nopein. Tosin pohja-aika syntyi vain puolen sekunnin erolla kakkoseksi ajaneeseen Laukaan MM:n Marko Häkkiseen.

Hellströmiä ei juuri rallipoluilla nähdä, mutta kotikisassaan hän on ohjastamassa Volvo 240 -ralliautoa.

– Niinhän se meni kuin olin halunnutkin. Volvo ei missään tapauksessa tehty tällaisia hitaita pätkiä varten. Isoja virheitä en tehnyt, mutta ”pusseja” tuli. Auto puski ja hieman hipaistiin paaliakin. Mukava alku, mutta huomenna vasta ratkaistaan, kuka on paras, jutteli Hellström.

Harjun voitosta käytiin kovaa kamppailua, joka päättyi lopulta Hellströmin eduksi. Hiuksen hieno marginaali kaiversi hieman Häkkisen mieltä.

– Pikkuisen jäi harmittamaan. Lähdössä ei oikein lähtenyt viivalta. Mäen päällä jarrutin aivan liian myöhään ja takasuoralla sössin vaihteen kanssa. Osasin kyllä odottaa Harjulta hyvää aikaa, sillä nuorempana ajoi kartingia ja asfaltilla. Työt ovat pitäneet poissa harrastuksen parista. Auton kanssa on pitänyt kiirettä. Tämä on ensimmäinen nuottikisa, joten huomenna voi olla kyyti kylmää. Onneksi minulla on hyvä kartturi, Jukka Jämsen, joka osaa opettaa. Auton lämmöt hieman arveluttavat, tuumaili Häkkinen.

V1600-luokan autoista nopeinta vauhtia piti Vesa Pulkkinen ennen Juha Karkiaa ja Sami Juusosta.

Vetomiesten ralli jatkuu tänään lauantaina toisella ajopäivällä. Aamun avaa Päijälä 1 kello 9.58. Sen jälkeen ajetaan Pihlajakoski 1 kello 11.29 ja Kakaristo kello 12.47.

Päijälä (kello 15.00) ja Pihlajakoski (kello 16.23) ajetaan vielä toistamiseen ennen saapumista Paviljongin palkintokorokkeelle klo 19.00.

Tuloksia, Vetomies-kilpailu EK 1/6 jälkeen
1. Markus Hellström 2.09,1
2. Marko Häkkinen + 0,5
3. Toomas Palmi + 1,8
4. Jesse Turunen + 1,9
5. Pasi Tiainen + 2,1
6. Edgar Wirtanen + 2,3
7. Vesa Hirvonen + 2,8
8. Teemu Mäkelä + 3,0
9. Marko Haapsaari + 3,1
10. Veli-Matti Havelin + 3,2

Kaikki tulokset löydät tästä.
Vetomies-kilpailun GPS-seurannan lauantaille löydät tästä.
Vetomies-kilpailun GPS-väliajat lauantaille löydät tästä.

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli