Ralli 28.07.2017

Vetomies-ralli alkaa tänään perjantaina – Hirvonen tähtää tuplaan

Kaikkiaan Vetomiehet ajavat kuusi EK:ta. Kuva: AKK Sports Oy

Nelivetomies- ja Vetomieskisa 2017 starttaavat perjantaina 28.7. ja päättyvät lauantaina 29.7. Kaikkiaan erikoiskokeita Vetomiehille kertyy kuusi ja yhteispituudeltaan Neste Rallin oheiskilpailussa ajetaan noin 100 kilometriä.

Hirvonen tuplan jahdissa vetomiehissä

Vetomieskisassa toisten takaa-ajamaksi starttaa viime vuoden voittaja Vesa Hirvonen. Vuoden 2016 kärkikolmikon muodostivat Vesa Hirvonen, Mikko Kauppinen ja Mika Rampanen. Tänä vuonna poissa ovat sekä Kauppinen että Rampanen, joten palkintopallilla on tilaa uusille haastajille.

Haastajajoukon terävä kärki luottaa Hondien voimaan. Viime vuoden SM4-luokan kärkikaksikko Jesse Turunen ja Esa Ruotsalainen lähtevät haastamaan Hirvosta. Kun lähtöluettelossa seuraavana vielä tulevat väkevät Bemarikuskit Jari Kankaanmäki, Ilmo Lario, Kosti Katajamäki ja Joni Hiipakkaunohtamatta kahdeksantena matkaan starttaavaa UA:n Markus Hellström Volvo 240:lla, on tämän vuoden Vetomies-kisasta tulossa kovin vuosikausiin.

Vetomiehet kilpailevat numeroilla 101-141.

Nelivetomieskisaan ilmoittautui 21 kilpailijaparia

Viime vuoden voittaja Jarkko Nikara ei puolusta voittoaan, joten kisaan saadaan uusi voittaja. Jyväskylän rallin konkari Jukka Ketomäki avaa pelin ja on suosikki tämän vuoden kisaan. 23 MM-startin kokemuksella mies on eittämättä kova luu viikonlopun kisaan, joskin keskeytyksiä on juuri Jyväskylästä tullut usein tilille.

– Virheisiin ei kisassa ole varaa, kokenut Ketomäki toteaa.

Laajasta haastajajoukosta Mika Rampanen on yksi kuumimpia nimiä.

– Uudemman korin Subarua on toden teolla hiottu kisaa varten, ja luottavaisin mielin startataan matkaan. Voitto totta kai tavoitteena, Rampanen kertoo.

Rampasen lisäksi SM2-luokassa tänä vuonna loistanut Janne Eronen sekä Jyväskylän UA:n Mikko Eskelinen Mitsubishi Lancer WRC:llä mahtuvat veikkauksissa korkealle.

Kärkijoukon takana enduron 13-kertainen maailmanmestari Juha Salminen on nyt mukana uran ensimmäisessä Vetomies-kisassa. Vauhtia ja varmuutta löytyy, joten Salminenkin on luettava mukaan mahdollisiin yllättäjiin.

Nelivetoluokan numerot ovat 142-165.

Kuusi erikoiskoetta

Vetomies- ja Nelivetomieskilpailut starttaavat kisansa perjantai-iltana Harjun erikoiskokeelta. Lauantaina jatketaan Pihlajakosken, Päijälän ja Ouninpohjalla. Lauantaina ajetaan viisi erikoiskoetta (96,02km) ja ensimmäistä kilpailijaa odotetaan maaliin Jyväskylän Paviljongin podiumille noin kello 19.

Reitti (numeroitu pääkilpailun mukaan)

Perjantai 28.07.2017
EK13 Harju (2,31km) klo 18.30

Lauantai 29.07.2017
EK-14 Pihlajakoski 1 (14,90km) klo 10.43
EK-15 Päijälä 1 (20,92km) klo 12.06
EK-16 Ouninpohja (24,38km) klo 12.49
EK-17 Pihlajakoski 1 (14,90km) klo 14.39
EK-18 Päijälä 1 (20,92km) klo 15.47
Maali Jyväskylän Paviljonki Podium klo 19.00

Vetomiesten tulosseuranta

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli