Motocross 27.05.2019

Vesterinen EM-pisteille toisessa erässä Ranskassa

Matias Vesterinen. Kuva: Jani Hovi, Xracing

Ruokolahtelainen Matias Vesterinen ajoi pistesijoille motocrossin EMX125-luokan neljännessä EM-osakilpailussa Ranskassa viikonloppuna. Vesterisen avauserä meni kuitenkin penkin alle, ja kilpailuun valmistautumiseen toi omat ongelmansa hajonnut kuljetusauto.

Vesteriselle EM-osakilpailun parasta antia oli lauantaisen aika-ajon oman ryhmänsä seitsemäs sija. Sunnuntaina ajettu toinen erä toi puolestaan EM-pisteitä 15:nnen sijan myötä, mutta parempaakin tyrkytettiin mäkisellä Saint Jean d’Angelyn radalla.

– Aika-ajot olivat viikonlopun positiivisin asia. Yllätyin jopa ajastani, koska ajoni ei tuntunut niin hyvältä. Se oli kuitenkin paras sijani tällä kaudella, Vesterinen kertoo.

– Otin sunnuntain erässä hyvän lähdön ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäntenä. Ajoni ei kuitenkaan kulkenut ja olin kaatua pari kertaa. Toisessa niistä jouduin pyöräyttämään pyöräni myös ympäri, ja menetin kummallakin kerralla sijoituksia. Ihmettelin myös sitä, että minut hypyssä heiluvien keltaisten lippujen aikana ohittanut kuski ei saanut rangaistusta siitä sääntörikkomuksesta.

Vesterinen jäi vaille pisteitä jo lauantaina ajetussa ensimmäisessä erässä, missä Imatran Moottorikerhon edustaja oli huonon lähdön ja kaatumisten jälkeen 31.

– Olin startissa varmaan viimeinen, mutta nousin hyvin jo noin 25:ksi. Sitten kaaduin, koska ehkä hätäilin sijani suhteen. Nousin uudestaan, mutta kaaduin toisen kerran. Homma oli aikalailla siinä sitten.

Vesterinen oli kahden erän yhteistuloksissa 19. Hän on EM-sarjassa 18:tena, kun jäljellä on kolme osakilpailua.

125-kuutioisten pyörien EMX125-luokassa mukana ollut toinen suomalaiskuljettaja, Orimattilan Moottorikerhon Wiljam Malin ei aivan selviytynyt aika-ajosta mukaan 40 ajajan kilpaeriin oltuaan Vesterisen kanssa samassa ryhmässä 21.

EMX125-luokan osakilpailun kummatkin erät voitti isäntämaan Tom Guyon, jolle osakilpailuvoitto oli kauden ensimmäinen. Hän on EM-sarjassa toisena. Ranskassa kakkoseksi sijoittunut italialainen Mattia Guadagnini johtaa sarjaa.

250-kuutioisten pyörien EMX250-luokassa Tampereen Motocrossin Jere Haavisto oli omassa aika-ajoryhmässään ensimmäinen finaalieristä karsiutunut kuljettaja sijalla 21. Myös Sipoon Moottorikerhon Emil Weckmanin ajot päättyivät aika-ajoon hänen oltua samassa ryhmässä 24:ksi nopein.

Autohuolia

Vesterisellä oli omat haasteensa kilpailuun tulon kanssa. Hän lähti mekaanikkonsa kanssa Belgian asunnolta kohti Ranskaa torstaina. Kuljetusauto oli hajonnut tiistaina, mutta saatu kuntoon, kunnes se alkoi menettää tehojaan kilpailumatkalla. Parin sadan kilometrin jälkeen vauhdin sai nostettua korkeintaan 60km/h, joten koska matkaa määränpäähän oli vielä yli 600 kilometriä, päätti kaksikko palata Belgiaan. Loppumatkalla auto hädin tuskin liikkui.

– Onneksi saimme toisen auton lainaan Hollannista, mutta aikamoista säätämistä oli. Piti myös varmistaa kisajärjestäjiltä, että saammehan katsastaa pyöräni lauantaiaamuna, koska emme ehdi kisapaikalle perjantaiksi. Onneksi sieltä tuli myöntävä vastaus, Vesterinen kuvailee.

– Nukuin torstain ja perjantain välisenä yönä vain muutaman tunnin ja kisapaikallakin olimme vasta kahden aikaan lauantain vastaisena yönä. Unet olivat aika vähissä, mutta aika-ajo meni silti yllättävän pirteästi. En sitten tiedä, olinko kuitenkin ensimmäisen erän startissa “unessa”, koska sen verran surkea se oli.

Edessä Hollanti, Karkkila, Saksa

Vesterisen kilpailukausi jatkuu tällä viikolla helatorstaina, jolloin on vuorossa Hollannin kovatasoisimman mestaruussarjan, Dutch Mastersin, kolmas osakilpailu. Vesterinen kilpailee 125-kuutioisten pyörien luokassa, kuten EM-sarjassakin.

Suomen mestaruuskauden toinen osakilpailu järjestetään puolestaan Karkkilassa sunnuntaina 9. kesäkuuta. Vesterinen on SM-avauksen jälkeen MX2-luokassa kolmospaikalla.

EMX125-luokan EM-sarjan viides osakilpailu on vuorossa vasta juhannuksena, jolloin kilpaillaan Saksassa.

Tulokset: results.mxgp.com/mxgp/standings.aspx

Teksti: Matias Vesterisen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross