Ralli 28.07.2018

Vesa Hirvonen vaikeuksien kautta Vetomies-kisan voittoon

Vesa Hirvonen hurjana Päijälä kakkosella. Vauhti riitti lopulta selvään voittoon. Kuva: Marko Kyöstilä

Kahden vuoden takainen Vetomies Idän pikajuna Keski-Karjalan UA:n Vesa Hirvonen uusi tänä vuonna voittonsa. Tämä oli Hirvoselle jo neljäs peräkkäinen palkintopallisijoitus Vetomieskisassa. “Kun on Vetomies -kisasta jo joka väristä mitalia, niin tavoite ei voi olla kuin voitto”, totesi Hirvonen jo ennen kilpailun alkua.

Vetomiesten kisa alkoi perjantai-iltana Harjun EK:lta. Siellä parasta vauhtia piti Salon UA:n Markus Hellström (Volvo 240) ennen Laukaan UA:n Marko Häkkistä (Ford Escort RS 2000). Tämän kaksikon matka päättyi jo heti lauantaiaamun avauserikoiskokeella Päijälässä. Hellströmiltä hajosi taka-akseli ja Häkkiseltä puolestaan moottori.

Vesa Hirvonen (BMW M3) hurjasteli heti aamun avauspätkälle hurjat 25,6 sekunnin pohjat ennen Laukaan MM:n Juha Hautalaa (MB 190E). Kolmas oli Mäntyharjun MK:n Mika Krouvi Toyota Starletilla +39,7 ennen Sipoon AK:n Jeremias Raitasta (BMW 328i), jonka kanssa tasa-aikaan +40,6 yksi myös MHJ-RT:n Teemu Mäkelä (BMW M3).
Hirvosen johto kahden ajetun pätkän jälkeen oli 26,1 sekuntia Hautalaan, kolmantena oli Lohjan UA:n Pasi Tiainen (BMW 325i) ennen Mäkelää ja Laihian UA:n Veli-Matti Havelinia (BMW M3).

Raitanen Pihlajakosken yllättäjä

Aamun toinen erikoiskoe oli Pihlajakoski. Hirvonen oli jälleen nopein, mutta jo edellisellä erikoiskokeella hienosti ajanut viime vuoden Vetomiehen Juhana Raitasen velipoika Jeremias oli toinen 4,5 sekujntia jääneenä. Edellisellä pätkällä rengasrikon kärsinyt Lahden UA:n Toomas Palmi (BMW 323Ti Cmpact) oli kolmas +6,7. Seuraavina tulivat Hautala +12,2 ja Krouvi +14,2. Tiainen oli kuudes +14,2.

Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen Hirvosen johto oli jo 38,3 sekuntia Hautalaan. Raitanen nousi kolmanneksi, Palmi neljänneksi ja Krouvi viidenneksi. Seuraavina tulivat Tiainen, Havelin ja Mäkelä.

Hautala Kakariston kunkku

Juha Hautalan tähtihetki osui Kakaristoon, missä Mersu-pilotti tykitti peräti 19,1 sekunnin pohja-ajan ennen Krouvia. Tiainen oli nyt kolmas vain puoli sekuntia Krouville jääneenä. Aamun avauspätkällä kisansa pilannut nuorten vuoden 2014 rallin Suomen mestari Juho Muurainen (Honda Civic) oli neljäs +20,7 ennen Hirvosta +29,1. Tero Silanterä (Opel Astra) oli kuudes +30,4 ennen Joonas Lehtolaa (BMW 325i) ja Edgar Wirtasta (Opel Astra) +40,8.

Kakaristo oli raaka. Raitanen tekniikka petti Kakariston risteykseen. Palmi ja Mäkelä jäivät puolestaan Tommi Mäkisen hyppyrille.

Hirvosen johto kaventui Hautalaan vain 9,2 sekuntiin. Hirvonen puolestaan myöhästyi Päijälän lähdöstä neljä minuuttia saaden siitä 40 sekunnin AT-rangaistuksen. Hautalan siis johti kisaa peräti 30,8 sekunnin erolla ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

Krouvi nousi kisan kolmanneksi ja Tiainen oli neljäntenä vain 2,9 sekunnin päässä Krouvista. Wirtanen nousi viidenneksi perässään Silanterä, Juha Sällinen (BMW 328i) ja Lehtola.

Hirvonen hurjana

Kukapa olisi uskonut, että Hirvonen siirtyisi yli puolen minuutin takaa-ajoasemasta kärkeen. Niin siinä vain kävi. Hirvonen tykitti toiseen kertaan ajetun Päijälän pohjat peräti 38,2 sekunnin erolla Krouviin. Kun Hautala jäi Krouville kymmenyksen, kaappasi Hirvonen johtopaikan uudelleen 7,5 sekunnin erolla Hautalaan.

Pätkän neljäs oli Tiainen ennen etuvetokuskeja Wirtasta, Muuraista ja Silanterää. Lehtola oli kahdeksas. Ennen päätöspätkää Hirvonen siis johti Hautalaa 7,5 sekuntia. Krouvi jatkoi kolmantena ja oli saanut karistettua Tiaisen 9,2 sekunnin päähän. Seuraavina tulivat viime pätkän tapaan Wirtanen, Silanterä, Sällinen ja Lehtola. Hautalan matka päättyi tekniseen vikaan päätöspätkällä.

Voitto ratkesi Pihlajakoskella

Hirvonen kruunasi voittonsa ajamalla pohja-ajan myös päätöspätkälle Pihlajakoskelle. Tiainen oli toinen 19,8 sekuntia Hirvosen perässä. Wirtanen oli kolmas +26,5 ennen Silanterää +30 ja Muuraista +30,6. Vaihteiden kanssa taistellut Krouvi jätettiin kuudenneksi +40. Lehtola oli seitsemäs ja Sällinen kahdeksas.

Hirvosen voitto oli lopulta selvä.

– Aamulla päätettiin ajaa kova aika Päijälään. Ei paljon kierrelty kiviä ja tuli hyvä aika. Harmittaa Markuksen (Hellström) ja Jessen (Turunen) puolesta, kun joutuivat keskeyttämään heti. Vaikeaa oli, mutta nyt tuntuu hyvältä, jutteli ”ei enää yksinkertainen” vaan kaksinkertainen vetomies.

Lopputulokset:
1. Vesa Hirvonen – Jussi Martiskin Keski-Karjalan UA BMW M3 1.01.43,2
2. Pasi Tiainen – Pentti Tiainen Lohjan UA BMW 325i + 1.14,3
3. Mika Krouvi – Pasi Kurko Mäntyharjun MK/HaminaUA Toyota Starlet + 1.25,3
4. Edgar Wirtanen – Jonas Lunden Tammisaaren MK/Rufak Opel Astra + 2.10,1
5. Tero Silanterä – Juha Koskinen Turun UA Opel Astra + 2.40,0
6. Juha Sällinen – Tuukka Watreva Konginkankaan UA BMW M3 +3.51,7
7. Joonas Lehtola – Ville Karjalainen Laihian/Jyväskylän UA BMW 325i +3.54,3
8. Seppo Huotari – Jani Seppälä Yläkemijoen/Rovaniemen UA BMW 325i + 5.38,0

Teksti: Jorma Mikkola

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli