Ralli 02.08.2017

Vesa Hirvonen ehti kolmanneksi Vetomies-kilpailussa

Vesa Hirvonen. Kuva: Marko Kyöstilä

Suomen MM-rallin oheiskilpailuna ajettu Vetomies-kilpailu keräsi viivalle kovan kaartin kansallisen tason kuskeja. Vesa Hirvonen lähti suosikin viitta harteillaan, sillä joensuulainen puolusti viime vuoden voittoaan.

Heti alkupätkät näyttivät, että Idän Pikajuna ei ollut aivan yhtä terävässä tikissä Keski-Suomen teillä kuin kahtena edellisenä vuonna.

Hirvonen ja kartanlukija Jussi Martiskin ajoivat toki kärkiryhmässä, mutta pohja-aikoihin BMW-kaksikko ei tällä kertaa yltänyt.

– Auton kulkupuolen kanssa oli pientä toivomisen varaa. Parannettavaa jäi myös molempien ukkojen suoritukseen auton kabiinissa. En ollut pitkään aikaan ajanut nuottirallia, joten se kyllä näkyi omassa tekemisessä, Hirvonen myönsi.

– Toiseen sijaan olisi ollut tällä kertaa ajamalla saumoja, mutta kärjessä yllätysvoittaja Juhana Raitanen paineli liian kovaa kyytiä.

Raitanen vei voiton 29 sekunnin turvin ennen Jari Kankaanmäkeä. Hirvosen autokunta taipui kärjelle 36,9 sekuntia.

– Kolmen joukkoon oli minimitavoite, mutta silti on pettynyt fiilis, kun voitto mielellä kisaan lähdettiin. Nousimme viimeisellä pätkällä palkintopallille, joten hilkulla se oli, summasi Vesa Hirvonen.

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli