Maarata 04.08.2016

Vaasa isännöi viikonloppuna maaradan PM-finaalia

Jesse ja Aki-Pekka Mustonen. Kuva: Matias Hirsimäki

Vaasan maineikas moottorikerho täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään tulevana viikonloppuna arvokilpailu, maaradan PM-finaali.

Tulevana viikonloppuna Vaasan raviradalla järjestettävässä maaradan PM-juhlakilpailussa on osallistujia Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Suomesta ovat mukana viime vuoden SM-kisaakin hallinneet Mustosen veljekset Appe ja Jesse sekä Seinäjoen Kaj Laukkanen. Nämä kuljettajat tulevat olemaan myös PM-kilpailun suurimmat ennakkosuosikit.

Kuvankaappaus 2016-8-4 kello 14.49.34
PM-kilpailun lisäksi Vaasan raviradalla ajetaan myös classic- ja flatrack-luokat. Classic-luokassa on mukana takavuosien huippukuljettajia mm. järjestävän kerhon Mikko Rahko, sekä moninkertainen Suomen mestari Jari Kortelainen.

Maaradan Pohjoismainen mestaruuskilpailu ajetaan Vaasan raviradalla sunnuntaina 7. elokuuta. Ajajaesittely on klo 13.55 ja kilpailu alkaa klo 14.00.

Kilpailu saattaa jäädä Vaasan raviradan viimeiseksi, sillä kaupungilta tulleen tiedon mukaan ensi vuonna siellä jylläävät jo maansiirtokoneet. Maarata on ollut VaMK:lle tärkein kilpailu ja varainhankintalähde jo 50-luvulta lähtien. Radalla on järjestetty useita arvokilpailuja ja siellä ovat kilpailleet aikansa legendaarisimmat kuljettajat mm. Basse Hveem, Kauko Jousanen, Bertil Strid, Olle Nygren, Timo Laine, Gerd Riss jne.

Teksti: Veijo Kaivonen

Vaasan Maarata-PM

Uusimmat

Lisää aiheesta

Maarata