Karting 22.02.2018

Tuukka Taponen valittiin kartingin CIK-FIA Academy Trophyyn

Tuukka Taponen edustaa Suomea kartingin Adacemy Trophyssa. Kuva: Outi Talikka

CIK-FIA Academy Trophy 2018 Suomen edustajaksi on valittu 11-vuotias Tuukka Taponen. Keimolan FK-kerhoa edustava lohjalaisnuori kertoo yllättyneensä valinnasta.

– Mahtavalta se tuntuu, kuvailee Taponen valintaansa. Hän odottaa jo innokkaasti kauden alkua.

Kuljettajalupauksen äiti Satu Taponen sen sijaan osasi aavistaa, että poika voi tulla valituksi. Tuukka istui ensimmäistä kertaa ohjauspyörän taa kaksivuotiaana, eikä loppua toisen polven karting-kuljettajan ajoinnolle näy:

– On hienoa ja kunnioitettavaa, että Tuukka valittiin jo näin nuorena Suomen edustajaksi. Hänellä on pienestä asti ollut kova palo ratin taakse, radalle hän on aina lähtenyt innokkaasti. Kun viime talvena Tuukka ei päässyt niin usein radalle, kun olisi halunnut, hän hioi ajolinjojaan kesää varten piirtäen Suomen radat kaikkine mutkineen, Taponen kertoo.

CIK-FIA Academy Trophy -sarja mahdollistaa lupaaville 12-14 -vuotiaille kuljettajille tutustumisen kansainväliseen huippukartingiin ja tarjoaa samalla väylän kohti Euroopan mestaruussarjaa. Kansalliset liitot saavat nimetä kukin yhden tai kaksi lupaavaa kuljettajaa sarjaan. Suomen maapaikkaa haki tänä vuonna yli kymmenen nuorta kuljettajaa.

Valituksi tulleen Taposen meriittilista on nuoresta iästä huolimatta kunnioitettava. Viime kaudelta Taposelta löytyvät kartingin junioriluokan Suomen mestaruus, Raket95-luokan voitto, hopea kartingin X30-sarjassa sekä pronssi Nordic Challenge -luokasta. Nuori kuljettaja palkittiin menestyksestään myös Mika Häkkisen luovuttamalla Mestareiden Maljalla, ja Kartingliitto valitsi hänet vuoden 2017 junior-kuljettajaksi.

CIK-FIA Academy Trophy osakilpailut ajetaan tänä vuonna Ranskassa, Italiassa ja Belgiassa. Ulkomailla kilpaileminen on Taposelle jo tuttua, sillä nuorella kuljettajalla kokemusta WSK-sarjasta jo parin vuoden ajalta Ruotsissa ja Italiassa. Mukaan osakilpailuihin huoltojoukoksi lähtee Taposen vanhempien ohella suomalaismekaanikko. CIK-FIA Academy Trophy -sarjassa kilpailijat ajavat identtisillä autoilla. Taposen mielestä samanlaiset kulkupelit ovat hyvä asia.

– Identtiset autot voivat hieman tasoittaa kilpailua. Kisa ulkomailla on kuitenkin paljon kotimaata tiukempaa, hän arvioi.

Tulevalla kaudella Taponen ajaa lisäksi OKJ-luokassa ja Suomessa ainakin SM-sarjan. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena ovat kuitenkin formula-luokat, kirkkaimpana F1-luokka, jossa parhaillaan kilpailee Taposen kuljettajaesikuva, Valtteri Bottas. Mikä nuorta kuljettajaa innoittaa unelmien tavoittelussa?

– Vauhti ja kilpailut vetävät lajissa puoleensa, Taponen tiivistää.

Ensimmäinen CIK-FIA Academy Trophy -sarjan osakilpailuista ajetaan Salbrisissa, Ranskassa 3. -6.5.2018. Lonaton osakilpailu Italiassa on vuorossa 13.-15.7 ja Geng, Belgiassa 7.-9.9.

Teksti: Karting SM / Tytti Tyrväinen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli