Drifting 08.07.2017

Tuhatpäinen yleisö seurasi Tampereen osakilpailua – Pöytälaakso vahvistaa johtoaan sarjassa

Juha Pöytälaakso voitti Drifting SM -kilpailun Tampereella. Kuva: AKK/Outi Talikka

Perjantaina Driftingin SM-sarjaa jatkettiin kolmannen osakilpailun merkeissä Tampereella. Kilpailu oli osa massiivista tapahtumakonseptia, SM-viikkoa. Vaikka suoritukset olivat kautta linjan tasaisia, ei voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Lajitteluajojen toinen, Juha Pöytälaakso (FPDA) vahvisti kilpailun voitolla asemiaan sarjan kärkipaikalla.

Silmin nähden tyytyväinen pohjanmaalainen oli luonnollisesti iloinen viikonlopun suoritukseensa:

– Voitosta jää aina hyvä fiilis. Saatiin loistava vääntö Nikon (Määttälä) kanssa loppuhuipennukseksi. Päivän suoritus oli kokonaisuudessaan lähellä täydellisyyttä, vaikka lajittelun toisessa vedossa saattoi olla jo hieman yliyrittämistä.

– Seuraava kilpailu ajetaan kotikonnuilla, Seinäjoella. Siellä olisi tarkoitus varmistella johtoasemaa ja mahdollisesti sarjan mestaruutta. Sarjan viimeinen kilpailu ja Kemorassa ajaminen on vielä kysymysmerkki. Kierrämme kilpailuja myös Euroopassa, mutta SM-sarjan voitto olisi toki kova juttu, osakilpailun voittanut ja sarjaa johtava Juha Pöytälaakso ennakoi loppukautta.

Drifting on vielä nuori, mutta kasvava laji Suomessa. Kasvanut kiinnostus lajia kohtaan näkyi vahvasti Tampereen SM-viikolla. Paikan päälle saapuneen yli tuhatpäisen yleisön lisäksi, kilpailun ratkaisua saattoi seurata Yle TV2:n suorana lähetyksenä.

Seuraava kilpailu ajetaan Seinäjoella, missä aletaan varmistella SM-sarjan kokonaiskilpailun sijoituksia. Onko Juha Pöytälaakson 900 hevosvoiman BMW ja näyttävät autonkäsittelytaidot vertaansa vailla? Mahtaako koko kauden tasaisia kilpailusuorituksia esittänyt Niko Määttälä nousta voittokamppailuun?

Tampereen Drift Battlen SM-sarjan osakilpailun palkitut:

1. Juha Pöytälaakso (FPDA)
2. Niko Määttälä (KokUA)
3. Petri Vinkka (ReiUA)

Teksti: Drifting SM / Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Drifting