Trial 04.09.2016

Trialin Nuorten mestaruus ei selvinnyt vielä Kirkkonummella

Arttu Sämpi on yhteispisteissä 15 pisteen johdossa, ja on kuittaamassa itselleen luokkavoiton.

Trialin Suomen Cupin viides ja samalla viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin lauantaina Kirkkonummen Vuohimäessä. 

Mikko von Plato nappasi niukasti Nuorten luokassa voiton Leevi Seppälän ollessa toinen ja Samuel Jääskeläisen kolmas. Yhteispisteissä Seppälä on nyt 5 pisteen johdossa toisena olevaan Jääskeläiseen.

Nuorten mestaruus ratkaistaan siis vasta viikon päästä järjestettävässä, kauden viimeisessä kisassa Tervakoskella.

C-Super luokan voitti MP-taidon Arttu Sämpi. Yhteispisteissä Sämpillä on nyt 15 pisteen johto Leevi Seppään. Luokan vähäisen kuljettajamäärän vuoksi Sämpille riittää mestaruuteen kauden viimeisessä kisassa käytännössä maaliin selviytyminen. Edes ensimmäisen C-Super luokan kisansa Kirkkonummella ajanut Jesse Kuikka ei pysty enää sekoittamaan tilannetta.

Muissa C-luokissa ajoi ihailtavan runsas joukko junioreja. Trialin moninkertaisen suomenmestarin Jussi Haapasen poika Konsta ajoi ensimmäisen kilpailunsa Suomessa ja selvitti kisan iloisesti hymyillen kuten muutkin juniorit. Viron trialtoiminta on aktiivista etenkin junioreiden joukossa ja Kirkkonummellakin nähtiin kilpailemassa useampi trialisteja.

Jokamiesluokassa nähtiin myös vahva virolaisedustus, voitot kuitattiin kuitenkin Suomeen kaikista luokista.

B-Luokan voitti luokan ainoana kuljettajana Antti Sirkiä ja 40+ luokan Jan Grönholm.

Kauden viimeinen Suomen Cup osakilpailu ajetaan 10.9 Tervakoskella.

Tulokset:

http://www.moottoriliitto.fi/lajit/trial/kilpailut/suomen-cup-5/

Yhteispisteet:

http://www.moottoriliitto.fi/site/assets/files/1697/2016_suomen-cup-5.pdf

Teksti: Betti Parkkonen

Kuvat: Sari Kiuru

Uusimmat

Lisää aiheesta

Trial