Trial 09.08.2018

Trialin EM-sarjan päätöskisassa Suomesta useampi kuljettaja

Tessa Kallio lähtee kunnianhimoisesti ensimmäiseen EM-kilpailuunsa. Kuva: Ilkka Oittinen

Trialin Euroopan mestaruudesta kamppaillaan tulevana viikonloppuna Belgiassa kauden päätöskilpailussa. Suomesta viimeiseen kisaan on lähtenyt useampi kuljettaja.

EM-kilpailuissa nähdään vihdoin myös Suomalaista naistaituruutta, kun Tessa Kallio ajaa EM-debyyttinsä Naisten International luokassa.

– Jaksot on vaativia ja kilpakumppanit kovia. Palkintosijaa lähdetään silti tavoittelemaan, kertoo Tessa.

Torstaina Belgiaan saapunut Tessa kävi heti tutustumassa Bilstainin maastoon.

– Sateen jäljiltä on ihan käsittämättömän liukasta mutta hyvä ajotuntuma löytyi nopeasti hetken ajamisen jälkeen. Hyvältä tuntuu ja ei jännitä edes kovin paljoa, Tessa kommentoi.

40+ -luokassa nähdään Suomen TR3 -luokkaa selvästi johtava Ilkka Oittinen ja Suomen 40+ -luokan voiton nimiinsä jo ennen kauden loppua kuitannut Jari Leipijärvi.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Suomen kilpajaksoille palanneelle Leipijärvelle kauden viimeiseen EM-kilpailuun osallistuminen on haaveiden täyttymys ja kruunaa loistokkaan kisakauden.

Ilkka Oittinen on jo useampana vuonna kerännyt kokemusta EM-kilpailuissa.

– Vastus 40+ luokassa on varmasti jäätävän kova, mutta täysillä taistellaan, toteavat molemmat kuljettajat.

Youth International -luokassa kilpailevat Parkkosen veljekset lähtevät Belgian kisaan Italian pettymysten jälkeen hyvällä ja rennolla fiiliksellä. Kauden viimeisestä EM-kipailusta lähdetään hakemaan onnistumisia ja positiivista otetta ajamiseen. Tessa, Max ja Anton ajavat kisansa lauantaina. Sunnuntaina on vuorossa Oittinen ja Leipijärvi.

Teksti: Parkkonen Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta

Trial