Speedway 12.06.2016

Toni Hyyryläinen speedwayn MM- ja EM-kilpailuihin

Salpausselän Moottorikerhoa edustava ja Villähteellä asuva 15-vuotias Toni Hyyryläinen valittiin edustamaan Suomea Speedwayn 250cc luokassa EM- ja MM-kilpailuissa.

Euroopan mestaruuskilpailut ajetaan tulevana viikonloppuna Tanskassa. Maailmanmestaruuskisojen karsinnat ajetaan heinäkuun 9. päivä Puolassa ja finaali on heinäkuun puolessa välissä Saksassa.

– Tonin tavoitteena on päästä semifinaaleista finaaliin kummassakin paikassa ja se finaalipaikka on täysin mahdollista saada. Speedwayta ajetaan pääsääntöisesti 500 kuutioisella pyörällä ja 250 kuutioisten luokka on tarkoitettu 13-16 vuotiaille kuljettajille, 500 kuution luokassa on alaikäraja 16 vuotta, kertoi Tonin isä ja huoltaja Marko Hyyryläinen.

Pyörä ei eroa millään muulla 500cc pyörästä kuin että moottori on pienempitehoisempi, kilpailut ajetaan samoilla radoilla ja kierrosajat ovat noin sekunnin hitaampia kuin 500 luokassa.

– Toukokuussa käytiin Saksassa osallistumassa kahteen kilpailuun, jotka ajettiin Teterowissa ja Gustrowissa. Ne olivat ensimmäiset kilpailut 250-luokassa ja tarkoitus oli saada käsitystä minkälaista kyytiä maailmalla mennään. Ja onneksi oltiin tehty asioita kotonakin oikein, sillä kilpailut menivät hyvin. Tuloksena tuli viides sija kummasakin kisassa. Ainesta olisi ollut parempaankin sijoitukseen, mutta tekniset viat tiputtivat sijoitusta ensimmäisessä kisassa. Sijoitukset antoivat uskoa ja luottamusta tuleviin kisoihin, ja siihen että on mahdollista lunastaa finaalipaikka kilpailuissa, jatkoi Marko Hyyryläinen.

Speedaykilpailut ovat Puolassa ja Saksassa massiivisia tapahtumia, katsojia on tuhansia ja tunnelma sen mukaiset. Näissä maissa kuten myös Ruotsissa on lajin arvostus korkealla.

Teksti: Arto Sarén
Kuva: Marko Hyyryläinen

Uusimmat

Lisää aiheesta