Jääspeedway 05.12.2016

Tomi Tani palasi radoille tositoimiin

Ylitorniolla järjestetty FIM:n jääspeedwayleiri tuotti tulosta.

Reilun vuoden mittainen tauko on ohi, mies ja uusi kalusto testattiin kolmen päivän kansainvälisellä leirillä Ylitorniossa. Ensimmäinen leiripäivä meni kalustoa ja miestä sisään ajaessa. Ylitorniolla oli varattu kuusi rataa kuljettajille, joten puitteet jääspeedwaylle olivat kerrassaan erinomaiset. Toisena päivänä ajettiin ritsalähtöjä 2 X 2 systeemillä, kaksi miestä, kaksi kierrosta. Toisena päivänä saatiin nauttia Suomen talvesta armottoman lumisateen muodossa. Kolmas päivä ajettiin sitten perinteisellä kisakaaviolla ritsoilta lähdettynä, 4 miestä, neljä kierrosta.

Leirin anti oli Tomin mukaan hyvä.

– Sain ajettua molemmat huolletut moottorit sisään, molemmat moottorit tullaan päivittämään samanlaisiksi leirin kokemusten pohjalta. Itse pyörä on erinomainen ajettava, se menee kuin juna ja vauhti on kohdallaan. Viime vuonna GP-sarjassakin ajanut Stefan Svensson ei päässyt karkumatkalle, joten luotto omaan tekemiseen ja vauhtiin on kunnossa. Viime keväänä tehty satsaus kalustoon kannatti, todellakin. Ajamattomuus näkyi alussa, mutta lajin punainen lanka löytyi aika nopeasti, lisää vaan kierroksia alle.

cof

Seuraavaksi on vuorossa Kokkolassa mahdollisesti ajettava katselmus suomalaisten kuskien osalta, samoin Ylitorniolla sovittiin yhteistreeneistä Svenssoneiden kanssa Ruotsin puolella, jos he saavat ajopaikan järjestettyä.

Tomi kiittää projektiin osallistuneita yrityksiä ja henkilöitä, työ on tuottanut tulosta, mies on enemmän kuin kiitollinen.

Teksti: Timo Eronen
Kuvat: Mikko Jetsonen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jääspeedway