Trial 03.04.2016

Timo Myöhäsellä kelpo aloitus raudankovassa trialin EM-sarjassa

Timo Myöhänen taituroi reppuri Oittisen ohjatessa. Kuva: Mototrial.it

Timo Myöhänen sai kauden ensimäisestä Trialin EM-kisasta hyvän pesämunan EM-pisteitä. Italian Pietramuratassa ajetussa kisassa suomalainen sijoittui hienosti 13. sijalle.

Myöhänen keräsi kisassa 56 virhepistettä. Kisa oli erittäin tiukka, jota kuvaa se, että sijojen  7-13 ero oli vain viisi pistettä. Voittoon ajoi selvästi Espanjan Gelabertti jalkautuen vain 13 virhepisteen verran. Yhtä selvä kakkonen oli niin ikään Espanjan Moretti 19 virhepisteellään. Kolmannen sijan otti 33 pisteellä kotikisaa ajava Giarga jo selkeällä erolla voittajakaksikkoon. Seuraavat sijat saavutettiin pisteillä 41, 51, jne. Näin ollen Myöhäselle vähintäänkin kympin sakkiin ajaminen oli täysin realistinen tavoite.

Myöhäsen kisa oli taas kerran hiukan kaksijakoinen. Ensimäinen kierros oli kauden aloituskisaksi ajatellen parasta mitä Myöhänen on urallaan esittänyt. Hän oli täyttäpäätä ajamassa viiden kärkeen. Toisella kierroksella tuli muutama viiden pisteen virhe kohtalaisen helpoista paikoista ja siten hyvin alkanut kisa otti hiukan takapakkia.

Moottoripyörä osoitti potentiaalinsa ja ensimmäinen kisa Vertigolla antoi vahvan luottamuksen kalustoon.

– Oli kaikkiaan hyvä kisa, vaikka sijoitus painuikin hiukan toisen kiekan pysähtelyvitosten takia. Tekniikka niin pyörässä kuin itsellänikin on kohdallaan. Oli hienoa huomata, että aika kovia nimiä oli ihan parin pisteen päässä niin edellä kuin takanakin. Nyt on hyvät fiilikset tulevaan, jutteli Myöhänen hikisen päivän päätteeksi.

Tulevasta tietenkin mielenkiintoisinta on ensi viikonlopulla Espanjassa ajettava MM-avaus.

Tulokset täältä kohdasta Classifica domenica.

Teksti: Timo Myöhäsen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta