Speedway 09.08.2019

Timo Lahti mukaan speedwayn EM-sarjaan

Timo Lahti vauhdissa. Kuva: Mad-Croc Lahti Racing

Speedwayn henkilökohtaisen EM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan lauantaina Tanskan Vojensissa.

Sarjan varamieheksi valittu suomalainen Timo Lahti nousee mukaan kilpailuun tanskalaisen Anders Thomsenin loukkaantumisen seurauksena. Kyseessä on Lahden ensimmäinen EM-osakilpailu ja 27-vuotias kouvolalainen lähtee kisaan luottavaisin mielin, vaikka kutsu tulikin lyhyellä varoitusajalla. EM-sarjassa ajetaan yhteensä 4 osakilpailua.

– Kaverien loukkaantumiset on tietysti aina ikäviä, mutta ne kuuluvat lajiin. Torstaina sain virallisesti tiedon, että paikka aukesi, ja oikeastaan samantien organisoitiin asiat kisaa varten. Lähden kisaan ilman mitään paineita ja uskon sekoittavani pakkaa varsin mukavasti, vaikka kovia jätkiä vastaan ajetaankin. Elitserienissä kulki tiistaina tosi hyvin, viimeiset kisat on menneet kutakuinkin putkeen. Hyvällä onnistumisella olisi varmasti positiivinen vaikutus jatkoa ajatellen, Lahti kertoo.

Kilpailu alkaa Suomen aikaa klo 19.00 ja televisioidaan kansainvälisesti Eurosportilta.

Teksti: Mad-Croc Lahti Racing tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Speedway