Speedway 30.04.2016

Timo Lahti karsiutui niukasti jatkosta EM-semifinaalissa

Timo Lahden urhea taistelu ei aivan riittänyt jatkopaikkaan. Kuva Matias Hirsimäki

Debrecenissä Unkarissa ajettiin tänään speedwayn EM-semifinaali. Haaste oli kuljettajille kova, sillä ainoastaan neljä parasta saisi jatkopaikan Saksan Olchingissa 26.5. ajettavaan Challengeen.

Suomella oli kilpailuun kaksi paikkaa. Hallitseva Suomenmestari Timo Lahti lähti haastamaan maailman kärkikuskeja jatkopaikoista. Sen sijaan Tero Aarnio joutui valitettavasti jäämään kilpailusta loukkaantumisen vuoksi pois.

Lahti aloitti kilpailun vahvasti ja ajoi voitot kolmesta ensimmäisestä erästään. Näissä suomalaisen vauhdin sai todeta liian kovaksi mm. Saksan tähtikuljettaja Martin Smolinski sekä Tanskan tykki Leon Madsen.

Kaksi viimeistä erää ei kuitenkaan sujunut ihan samaan malliin. Mies ylitti molemmissa erissä maalilinjan kolmantena ja yhteensä pisteitä kertyi 11.

Kun 20 alkuerää oli ajettu, oltiin mielenkiintoisessa tilanteessa. Huipputasaisessa kilpailussa seitsemän ensimmäistä kuljettajaa oli pisteen sisällä. Voitosta uusintaerän ajoivat 12 pistettä keränneet Saksan Smolinski, Tsekin Eduard Krcmar sekä länsinaapurin Peter Ljung.

Timo Lahti pääsi 11 pisteellä uusimaan viimeisestä jatkopaikasta yhdessä Tanskan Madsenin, Puolan Patryk Dudekin sekä Ruotsin Linus Sundströmin kanssa. Startista Lahti irtosi hyvin, mutta Madsen pääsi taittamaan Lahden eteen eka kurviin käännettäessä. Lahti jäi sisälle pussiin ja muut menivät menojaan. Näin tie EM-kisoissa nousi pystyyn.

Kilpailun jälkeen mies oli ymmärrettävästi varsin vaisu.

– Totta kai harmittaa, sehän on selvä. Mutta ei tästä auta sen enempiä selitellä, en vaan ollut ihan tarpeeksi nopea jatkoon, huokaisee Lahti.

– Uusinnassa pääsin sisäradalta hyvin liikkeelle. Madsen pääsi kuitenkin työntämään sarven minun eteen, kun eka päähän taitettiin. Jäin pussiin ja jouduin hieman himmaamaan kaasua. Saman tien loputkin kuskit tuli minusta ohi. Ohittamaan ei sitten enää pystynyt, kun kolme kuskia ajaa edessä siksakkia kivikovalla radalla, jatkaa Lahti.

Tulokset Debrecen:
1. Eduard Krcmar Tsekki 12+3
2. Martin Smolinski Saksa 12+2
3. Peter Ljung Ruotsi 12+1
4. Leon Madsen Tanska 11+3
5. Linus Sundström Ruotsi 11+2
6. Patryk Dudek Puola 11+1
7. Timo Lahti Suomi 11+0 (3,3,3,1,1+0)
8. Andrzej Lebedev Latvia 10
9. Kjastas Puodzuks Latvia 7
10. Hynek Stichauer Tsekki 6
11. Roland Benko Unkari 6
12. Gleb Czugunow Venäjä 5
13. Norbert Magosi Unkari 3
14. Marian Gheorghe Romania 1
15. Joszef Tabaka Unkari 1
16. Adrian Gheorghe Romania 1
17. Dalibor Bot Slovenia 0
18. Sandor Tihanyi Unkari 0

 

Teksti Tomi Nevanperä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Speedway