Motocross 13.08.2019

Team Yamaha Center Turun kausi motocrossin SM-sarjassa lähenee loppuaan – Alavuden osakilpailu ajettu

Hermanni Koskinen on kilpaillut tänä vuonna kahdessa luokassa, niin myös Alavudella. Kuva: Anttoni Salminen.

Motocrossin SM-sarja on kääntynyt jo loppusuoralle, sillä kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin menneenä viikonloppuna Alavudella. Team Yamaha Center Turun kuljettajakaksikko Hermanni Koskinen ja Kimi Tammi kilpailivat sunnuntaina MXC/A SM-pisteistä, minkä lisäksi Koskinen nähtiin lauantaina MXJ-luokan Suomen Cup -taistossa.

Hermanni Koskinen ajoi lauantaina alle 18-vuotiaiden MXJ-luokassa 14:ksi ja 12:ksi. Sunnuntaina hän oli alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan kummassakin erässä kahdeksas.

– Kokonaisuutena hyvin tasapaksu viikonloppu. Lauantaina “piikillä” onnistuin aika-ajoissa hyvin oltuani yhdeksäs, mutta erissä homma ei aivan osunut kohdalleen. Kaaduinkin kertaalleen ensimmäisessä erässä, joten eräsijat eivät olleet aivan sitä, mitä aika-ajo lupaili. Ajo kuitenkin tuntui hyvältä ja vauhtiakin oli, mutta tulokset vain jäivät laihoiksi, Koskinen kertoi.

– Sunnuntai meni vähän samalla kaavalla. Ajo tuntui hyvältä, mutta kello ei tykännyt. Olin aika-ajoissa yhdeksäs ja molemmissa erissä kahdeksas. Molemmissa erissä sai ajaa kilpaa ihan ruutulipulle asti ja siinä oli kavereita edessä otettavissa, mutta ei vain riittänyt tällä kertaa.

Kimi Tammen meno oli MXC/A-luokassa parempaa aiempaan verrattuna.

– Koko ajan paranee, hei! Ensimmäisessä erässä sain hyvän startin ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella onnistuin ajamaan kympin paremmalle puolelle oltuani yhdeksäs. Toisessa erässä töpeksin sitten lähtöpuomilla ja ajoin puomiin. Siitä sitten koko porukan perään, mutta ajo kulki mukavasti ja olin maalissa 13. Tulokset ovat parantuneet kauden edetessä, joten hyvillä mielillä lähdetään viimeiseen osakilpailuun, Tammi painotti.

SM-pisteissä Koskinen löytyy sijalta seitsemän ja Tammi sijalta 14. Kauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan Porissa elo-syyskuun vaihteessa 31.8-1.9.

Alavuden tulokset

Teksti: Team Yamaha Center Turku tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross