Karting 17.08.2018

Team Mad-Croc Karting Finland tähtää menestykseen IAME Nordic Cupissa

Valtteri Valkeejärvi (11) on aiemmin ajanut itsensä IAME Nordic Cupista IAME-sarjojen kansainväliseen finaaliin. Kuva: Team Mad-Croc Karting Finland

Tulevana viikonloppuna Honkajoella, Pesämäen kartingradalla ratkotaan paremmuudet pohjoismaisten kuljettajien kesken, kun vuorossa on IAME Nordic Cup. Team Mad-Croc Karting Finland tavoittelee menestystä kuuden kilpailijan voimin.

Torstain harjoitusvauhti antaa tiimipäällikö Petri Ovaskan mukaan odottaa viikonlopulta hyviä suorituksia.

– Uskon, että taistelemme joka luokassa podiumsijoituksista. Kilpailijoita täällä ei ole aivan yhtä paljon kuin sarjakisoissa, mutta erityisesti Senior-luokan taso on kova, Ovaska toteaa.

Mini-luokassa tiimiä edustavat Tomas Hassinen ja Elias Hautamäki. Tomas on totuttu kauden aikana näkemään luokkansa kärkivauhdissa, mutta nyt myös Eliaksen nopeus on kasvanut huomattavasti.

– Tomakselta odotamme ilman muuta sijoitusta kolmen kärjessä, mutta Elias ei ole ollut treeniajoissa kaukana hänen perässään, eli tarjoamamme opit ovat menneet perille. Jos vauhti säilyy samalla tasolla koko viikonlopun ajan, lupaa se erittäin hyvää, Ovaska pohtii.

X30 Junior -luokan kaksikko Rasmus Kukkumäki ja Huuko Jokiaho ovat myös esittäneet vakuuttavia otteita kilpailun alla.

– Edellisessä kilpailussa luokan kärkivauhtia ajaneen Rasmuksen odotamme taistelevan palkintokorokepaikoista, mutta myös Huuko on parantanut nopeuttaan huomattavasti, joten molemmilta on lupa odottaa erinomaisia suorituksia, toteaa Ovaska.

X30 Senior -luokassa Tuisku Ovaska ja Valtteri Valkeejärvi lähtevät tulevaan viikonloppuun tutuin tavoittein, Ovaskan tähtäin on podiumilla ja Valkeejärvi pyrkii sijoittumaan kärkikymmenikköön.

– Tuiskun treeniajat ovat olleet aivan aavistuksen perässä tavoitetasosta, mutta muuten viikonlopun näkymät ovat oikein positiiviset. Valtterin osalta sijoitus kymmenen kärjessä on realistinen tavoite, jos hän saa pidettyä parhaan tasonsa koko viikonlopun ajan, Ovaska kertoo.

Pesämäen kilpailuun erityistä tunnelmaa tuovat samaan aikaan järjestettävä drifting-kilpailu sekä mahdollisuus varmistaa paikka IAME-sarjojen maailman finaaliin. Kutsut annetaan kunkin luokan voittajalle, ja Mini-luokassa nopeimmalle IAME-moottorilla ajavalle kuljettajalle.

– Samalla rata-alueella ajettava drifting-kilpailu tuo katsomoihin varmasti tavanomaista enemmän yleisöä, mutta mahdollisuus saada kutsu Le Mansin maailman finaaliin tuo takuulla lisälatausta viikonloppuun, ennustaa Ovaska.

IAME Nordic Cup järjestetään 18.-19. elokuuta Honkajoella, Pesämäen kartingradalla.  Team Mad-Croc Karting Finland on pitkän historian omaava karting-tiimi, joka kilpailee IAME/X30-sarjoissa.

Teksti: Team Mad-Croc Karting Finland

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting