Snowcross 11.04.2019

Team Loukolla vaikea kisaviikonloppu Bodenissa

Mikko Osmo. Kuva: Jari Lauri

Team Loukko.com lähti kolmen kuljettajan voimin Ruotsiin, Bodeniin snowcross MM- ja EM-kilpailuihin. MM-kilpailuun osallistuivat Juuso Loukko ja Mikko Osmo, sekä Naisten taistoon tarttui Veera Virtanen.

Bodeniin lähdettiinkin hyvissä tunnelmissa ja ennakkoon odotukset olivat todella korkealla. Kaikkien kuljettajien Lynxit oli viritetty huippukuntoon, joten odottaa saattoi hyviä sijoituksia.

Harjoituksissa tuuli hiukan kääntyi, kun Osmo kaatui muutamaankin otteeseen eikä saanut hyvää kierrosta alle yrityksistä huolimatta. Virtanen paini todella voimakkaan selkäkivun kanssa jo harjoituksissa, joten ihan huippusuoritusta ei irti saatu. Loukko ei myöskään löytänyt Bodenin vaativalta radalta rytmiä päälle, joten sijoitus oli listan loppupäästä.

Aika-ajossa Osmo ei saanut täysin rytmiä päälle ja oma nopeimpansa ylti sijoitukselle 18. Veeran selkäkipu sen kuin vaan yltyi, joten varovaisella ajolla sijoitus oli aika-ajossa 13:s. Loukolle aika-ajosta sija 21.

Lauantain erissä rata muuttui entistä raskaammaksi ja oli todella vaativa kuljettajille. Loska lensi ja radan pinta oli äärimmäisen raskas. Osmon ensimmäinen erä päättyi huonon lähdön kautta toisen kuljettajan takapuskuriin, joten Lynx RS jäi jumiin ja erä olikin siinä. Loukko jäi karsinnoissa ensimmäisestä finaalista yhden sijoituksen päähän, kun finaaliin päästettiin 20 kuljettajaa. Loukko tästä varasijalle odottamaan mahdollista finaalipaikkaa toiseen finaaliin.

Naisissa Virtanen tuli parin ensimmäisen kierroksen jälkeen radalta pois ja kilpailu oli tämän osalta taputeltu. Veera keskittyykin nyt ainoastaan SM-sarjaan, jossa hän on muutaman pisteen päässä pronssimitalista.

Toiseen finaalierään mentäessä Osmon kolaroinnin vauriot saatiin korjattua, ja myös Loukko valmistautui viivalle. Osmo sai hiukan huonon lähdön ja jäi sumpussa porukan häntäpäähän. Kovatasoisessa kilpailussa hän keräsi päänahkoja hyvin, mutta tällä kertaa se riitti kymmenenteen sijaan.

Loukko nostettiin John Stenbergin keskeytyksen jälkeen toiseen finaaliin ja lopputuloksissa mies oli finaalin 16:s.

Kokonaispisteissä Osmo 16:s, Loukko 19:s ja naisten luokassa Virtanen 13:s.

Epäonnisen viikonlopun jälkeen katseet käännetään kohti tulevan viikonlopun SM-sarjan finaalia. Osmo on tällä hetkellä SM-pisteissä kärjessä, joten Suomen mestaruus on nyt todella lähellä.

Rukalla nähdään koko tiimi täydessä iskussa. Kisaan starttaa Mikko Osmo ja Juuso Loukko SM Pro -luokassa, Joona Karjalainen Pro Lite, Veeti Loukko Junior 8-11, Emil Herten Juniorit 11-14, Veera Virtanen naisten luokassa ja Harri Kolehmainen Sport- luokassa.

Rukalla ratkeaa saako Mikko Osmo kauan odotetun Suomen mestaruuden todella vahvan kauden jälkeen. Rukalla taistellaan nyt viimeistä kertaa tälle kaudelle, joten tätä ei missään nimessä kannata jättää väliin.

Teksti: Team Loukko.com

Uusimmat

Lisää aiheesta

Snowcross