ATV 12.04.2016

Tanhuanpäällä vaisu EM-avaus

Jani Tanhuanpään seuraava EM-koitos on Ranskassa kahden viikon kuluttua.

ATV-crossin EM-sarja alkoi Tanskan Slagelsessa. Jani Tanhuanpää ajaa ainoana suomalaisena läpi koko sarjan.

Jani Tanhuanpään harjoitukset ja aika-ajot EM-sarjan avauksessa sujuivat lauantaina hyvin tuoden sijat 7, 3 ja 5. Sunnuntain kisaerät eivät sitten ottaneet onnistuakseen yhtä hyvin. Ensimmäisen erän startti oli erittäin huono ja sijoitus ensimmäisen kierroksen jälkeen 16. Radalla oli erittäin vaikea ohittaa mutta siitä huolimatta sijoitus koheni erän aikana 8 sijalle.

Tanhuanpään toisen erän startti oli yhtä huono, 14 sija koheni erän aikana sijalle 10 mutta ajosta jäi kuljettajalle itselleen huono maku. Kokonaispisteissä Jani sijoittui kahdeksanneksi, mikä on kuitenkin paremmin kuin viime vuoden avauksessa.

– Vaikka yhdellä kierroksella vauhti oli hyvää, ei vaihtelevan talven jäljiltä keskittyminen riittänyt kunnolla koko erän hyökkäämiseen. Siitä huolimatta, että harjoituskauteen satsattiin kunnolla Belgiassa asumisineen, ei kauteen valmistautuminen itsestä riippumattomista syistä oikein onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja siitä taidetaan nyt maksaa hintaa, toteasi Tanhuanpää kotimatkalla.

Kausi kuitenkin jatkuu jo parin viikon kuluttua Ranskassa, jossa Tanhuanpää yrittää uudelleen paremmalla onnella.

Tiedote: Tanhuanpää Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta