Ralli 19.01.2017

Suuret suomalaiset ralliteot – Rauno Aaltosen Monte-Carlon voitosta 50 vuotta

1960-luvun komeaa rallinostalgiaa - Rauno Aaltonen. Kuva: Marko Mäkinen.

100-vuotiaan Suomen hengessä kelpaa muistella myös suuria suomalaisia rallitekoja. Monte-Carlon rallin on valloittanut usea suomalainen Flying Finn, mukaan lukien Rauno Aaltonen, jonka voitosta (1967) tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Sisäpiiri otti yhteyttä sympaattiseen kuljettajalegendaan ja pyysi muistelemaan Montea sekä tuon ajan rallimaailmaa – tässä tarinaa Raunon omin sanoin.

”Se Monte, jota 60-luvulla ajettiin, ei ole mitenkään verrattavissa tähän päivään. Silloin ajettiin 44 pikataivalta ja formaatti oli täysin erilainen, paljon pidempiä matkoja kerralla. Rallin muoto oli silloin sellainen, että kuljettajat lähtivät eri paikoista kokoontuakseen yhteen sitten jossain.

Voisi jopa ajatella, että rallin määritelmä on jokseenkin virheellisesti käsitetty, sillä sanakirjan mukaanhan se tarkoittaa juuri sitä, että ihmiset lähtevät eri paikoista liikkeelle ja tapaavat jossain samassa paikassa tehdäkseen yhdessä jotain.

Silloin meidän aikana Monte-Carlossa oli 36 tunnin etappeja, jotka ajettiin yhtä kyytiä ja kävimme esimerkiksi Alppien keskivuoristossa. Sen jälkeen saattoi olla lyhyt, noin kuuden tunnin lepotauko välissä ja sitten jatkettiin takaisin 12 tunnin etapille. Nykyäänhän on pitkiä taukoja ja erikoiskokeet paljon lyhyempiä.

Muistan, että tuolloin vuonna -67 oli kova kiire ja ajoimme 12 tuntia niin lujaa kuin pystyimme. Nykyään liikennetiheydet ovat niin suuret, että tuollainen olisi mahdotonta. Lisäksi meillä oli silloin vapaat renkaat, jotka olivat käsintehtyjä ja joissa oli todella pitkät nastat, mikä toi pitoa paljon.

Nykyään myös testaamista rajoitetaan ja valvotaan paljon enemmän kuin silloin aikanaan. 60-luvulla ajoimme pikataivalta niin kauan kunnes aika ei enää parantunut. Siihen saattoi mennä jopa 10 ajokertaa. Nuotit pyrittiin tekemään ennen lumen tuloa. Jotkut eivät menneet edes jouluksi kotiin, vaan harjoittelivat Montea varten. Kaksi viikkoa saatettiin reittiä kiertää ja silloin kyllä todella osattiin pätkät ulkoa!

Testit ajettiin aina öisin, koska silloin näki heti ajovaloista jos joku oli tulossa vastaan. Ikinä ei ajettu kilpa-autoilla testiä, koska niissä oli moottorit viritetty kestämään vain itse kilpailu. Harjoitusautoja meillä oli useampia. Eipä siinä juuri glooriaa ollut, kovaa työtä siinä tehtiin.

Nykyäänhän FIA on kieltänyt laajat operaatiot, mutta silloin 60-luvulla meillä oli käytössä 1200 rengasta kolmelle autolle, jotka olivat jaettuna eri paikkoihin reitin varrelle. Ennen erikoiskoetta saimme valita vielä seitsemästä eri rengasversiosta mieleisimmät. Valinnan tekeminen oli vaikeaa.

Monte-Carlon rallissa tarvitaan ennen kaikkea hyvää onnea. Mekaaninen laite voi pettää aina. Suurin haaste on jään ja kuivan asfaltin sekoitus. Jos jääläikät saa nuotittaessa huomioitua hyvin niin varmasti voittaa ajassa, mutta siinä voi käydä myös päinvastoin. Tämä kaikki vaatii intuitiota ja tarkkaa sään tarkkailua. Moni ei ymmärrä, että esimerkiksi jyrkkäseinäiset vuoret vaikuttavat tienpintaan paljonkin. Siellä on paikkoja mihin aurinko paistaa, ja niiden kohtien välillä voi olla suuriakin eroja pidossa.”

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli