Maailman nopein kansa 23.12.2016

Suomi säilytti maineensa maailman nopeimpana kansana

Esapekka Lappi Kuva: Tuomo Salonen Productions

Suomen moottoriurheilu kirkasti mainettaan maailmalla myös kaudella 2016. Kattojärjestöt katsovat positiivisesti tulevaan vuoteen.

AKK:n ja Suomen Moottoriliiton alaisissa lajeissa Suomeen kerättiin tänä vuonna huikea määrä arvomitaleita. Sinivalkoiset kuljettajamme saavuttivat yhteensä 48 PM-mitalia, 30 EM-mitalia, 12 Eurooppa Cupin mitalia ja 13 MM-mitalia. Noista 25 on Pohjoismaiden mestaruuksia, 13 Euroopan mestaruuksia ja neljä Eurooppa Cupin mestaruuksia. Maailmanmestaruuksia tänä vuonna Suomeen saatiin seitsemän, joista vastasivat Esapekka Lappi ja Janne Ferm rallin WRC2-luokassa, Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa ja Eero Remes endurossa, Mathias Herten voitti SEMI-PRO -luokassa maailmanmestaruudeksi verrattavissa olevan Legendsien maailman finaalin ja Tuomas Heikkinen tiimimestaruuden rallicrossissa. Lisäksi Aki Ajo saavutti ratamoottoripyöräilyn tallipäällikkönä historialliset kaksi maailmanmestaruutta, kun hänen kuskinsa voittivat MM-kultaa sekä Moto3- että Moto2-luokissa.

Remes aloitti MM-tittelin puolustamisen viemällä Marokon osakilpailun nimiinsä huhtikuussa ja päätti kauden maailmanmestaruuteen Ranskaan.

Asukaslukuun suhteutettuna Suomi kasvattaa etumatkaansa maailman nopeimpana kansana.

-Kyllähän tuo hiljaiseksi vetää, kun katsoo noin mittavaa mitalikokoelmaa pelkästään tältä kaudelta, Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala toteaa.

-5,4 miljoonan asukkaan pienellä pohjoisella maalla ei pitäisi olla järjellä ajateltuna mitään mahdollisuuksia saavuttaa tällaista menestystä vuodesta toiseen, mutta kyllä jälleen saadaan kiitollisena laittaa vuosi pakettiin, Nevala lisää.

Vuoden 2016 suomalaiset moottoripyörämaailmanmestarit Eero Remes, Kirsi Kainulainen ja Pekka Päivärinta. Kuva: Nita Korhonen

Kuljettajamme ovat pärjänneet upeasti kansainvälisellä tasolla, mutta myös kotimaan kamaralla moottoriurheilussa oli suosiollinen vuosi.

– Kotimaisella rintamalla nähdään rallin elävän selkeää nousukautta, osallistujamäärät SM-rallissa ovat olleet jo useamman vuoden ajan nousussa ja kalustokin uusiutuu merkittävässä määrin, AKK Motorsportsin puheenjohtaja Juhani Pakari iloitsee.

– Toyotan päätös sijoittaa WRC-talli Suomen Puuppolaan Tommi Mäkisen hartioille on yksi ehkä suomalaisen autourheilun merkittävimpiä asioita, kokonaan uusi aluevaltaus. Autourheilu tarjoaa nykyään Suomessa paljon uusia työpaikkoja erittäin mielenkiintoisessa, innovatiivisessa ja samalla kansainvälisessä työympäristössä, Pakari lisää.

Toyota Gazoo Racing WRC lähtee valloittamaan rallin MM-sarjaa kolmen suomalaiskaksikon voimin. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Molempien kattojärjestöjen puheenjohtajat katsovat positiivisin mielin tulevaan.

-Kyllä minä näkisin, että suomalainen moottoriurheilu voi tällä hetkellä varsin hyvin. Tähän vaikuttaa luonnollisesti myös KymiRing, joka tulee olemaan erittäin suuressa asemassa suomalaisessa moottoriurheilussa. MotoGP-kilpailun saaminen tänne on siitä ehdottomasti suurin merkki. Toki myös huolta meille aiheuttavat moottoripyörien liikennevakuutuskysymys, jonka kanssa edelleen painimme ja lisäksi moottoripyöriin valmisteilla oleva uusi vero kohdistuu suoraan negatiivisesti lajeihimme, Nevala toteaa.

Heinäkuu on Suomessa autourheilun superkuukausi. Kuva: Taneli Niinimäki

Tuleva kesä tulee tarjoamaan aimo annoksen suomalaisittain kiinnostavia moottoriurheilutapahtumia.

-Kausi 2017 tulee olemaan autourheilussa äärimmäisen mielenkiintoinen, SET Promotionin lanseeraama RX Academy rallicrossissa tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen seurattava, puhumattakaan rallista ja Formula 1 -sarjasta. Samoin heinäkuun lopulla viikkoa ennen Neste Rallia Alahärmässä ajettava Flying Finn 100 EM-kartingkilpailu yhdessä liikenneturvallisuustapahtumamme kanssa tulee olemaan yksi kauden suurimmista kohokohdista, kannattaa laittaa kesäohjelma kalenteriin jo nyt! Pakari muistuttaa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli