Enduro 18.11.2018

Suomen juniorijoukkue kahdeksanneksi enduron MM-joukkuekilpailussa

Antti Hänninen, Roni Kytönen ja Eemil Helander. Kuva: Nita Korhonen

Kuusi päivää kestänyt enduron MM-joukkuekilpailu International Six Days Enduro ajettiin päätökseen lauantaina Chilessä. Suomen Junior Trophy -joukkue sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi.

MM-mitalia endurokauden huipennuksesta metsästämään lähtenyt Suomen joukkue joutui sanomaan hyvästit tavoitteelleen jo keskiviikkona, kun Roni Kytönen joutui keskeyttämään tekniseen vikaan. Junior Trophy -joukkueen Eemil Helander ja Antti Hänninen pääsivät kuitenkin maaliin lauantaina ajetussa loppucrossissa tuoden joukkueen lopputuloksissa sijalle kahdeksan.

– Ihan hyvät fiilikset on, kun maaliin päästiin, Helander toteaa.

Mies sai loppucrossissa hyvän startin ollen kuudes, mutta sitten tekniset ongelmat astuivat peliin.

– Kytkin alkoi luistaa ihan yhtäkkiä yllättäen. Se tuntui ihan normaalilta, kun lähdettiin eriin, mutta varmaan meni hiekkaa kahvan väliin. Köröttelin sitten vain maaliin.

Antti Hänninen. Kuva: Nita Korhonen

Hänninen oli hyvissä tunnelmissa kuuden päivän urakan päätyttyä.

– Onhan se mukava päästä maaliin, eli ihan jees-tunnelmat on nyt.

– Minulla oli ihan surkea lähtö, mutta sain pian noustua hieman. Menin nurin pari kieppiä ennen maalia, mutta pääsin kuitenkin vielä vähän nousemaan. Aika röykkyinen ja pehmeä hiekkarata oli tänään. Tällaista olisi saanut olla koko kilpailu, niin olisi varmaan ollut meille parempi, Hänninen summaa.

Kytönen joutui viettämään kilpailun viimeiset päivät katsomossa.

– Totta kai olisi ollut hienoa taistella MM-mitalista, mutta nyt kävi näin ja hieno juttu, että Eemil ja Antti pääsivät maaliin ja saatiin kuitenkin jätettyä monta joukkuetta taakse, Kytönen summaa.

Junior Trophy -joukkueiden maailmanmestaruuden voitti Italia, USA ajoi MM-hopealle ja Ranska MM-pronssille.

Australia vei sekä aikuisten World Trophy -joukkueiden että naisten sarjan maailmanmestaruudet. USA nappasi aikuisissa MM-hopeaa ja Italia MM-pronssia. Naisten sarjassa hopea matkasi USA:han ja pronssi Espanjaan.

Suomen kerhojoukkue DYNASET Hydraulics Finland ajajinaan Reijo Karppinen ja Jukka Pylväs ajoi lopputuloksissa sijalle 65.

Kilpailun tulospalvelu

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Suomen joukkueen murheena lievät sairastelut Chilessä

Katsomoon Chilessä joutunut Roni Kytönen ”Oikein ärsyttää katsoa muiden menoa”

Roni Kytöselle keskeytys – Suomen joukkue tippui kahdeksanneksi

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro