ATV 09.10.2019

Suomen joukkue 12:s QuadCross of European Nations -kilpailussa – Niko Laakson viikonloppu täynnä haasteita

Niko Laakso oli haasteitta huolimatta tyytyväinen viikonlopun tulokseen. Kuva: Niko Laakson tiedotus

Viikonloppuna ajettiin mönkijöiden QuadCross of European Nations -kilpailu Saksassa. Suomen joukkue oli lopputuloksissa sijalla 12. Joukkueessa ajoi viime vuoden tapaan vaasalainen Niko Laakso, jonka kilpailut olivat lähellä päättyä kesken kaiken.

QuadCross of European Nations -kilpailussa oli mukana 18 kolmen kuljettajan maajoukkuetta. Voiton vei odotetusti hallitseva mestari Yhdysvallat. Toiseksi ajoi Hollannin joukkue, ja kolmanneksi Italia. Suomen 12. sijan napanneessa joukkueessa ajoivat Laakson lisäksi Max Karilainen ja Lasse Ruotsalainen.

Perjantaina Suomen joukkue pystytti leirinsä Schwedtin radalle ja teki vielä viimeiset tarkistukset kilpureihin. 21-vuotias Laakso sai suoraan kisapaikalle alleen upouuden kilpamönkijän, jota hän pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan vasta lauantain harjoituksissa. Lauantaina olivat vuorossa myös aika-ajot.

– Rata oli tosi märkä ja vaikea ajaa, eikä siinä oikein saanut yhteistä säveltä uuden mönkijän kanssa.  Aika-ajoerään rata oli muuttunut, oli paljon kuivempaa, mutta vain yksi linja mitä ajaa. Siinä alkoi huomata, mitä kaikkea mönkijässä pitää vielä muuttaa, tuumasi Laakso.

Sunnuntaina ajettiin kolme erää A, B ja C-ryhmissä. Suomen joukkue suuntasi viimeiseen kilpailupäivään 13. sijalta. Laakson toinen erä suli ajovirheeseen, joka melkein jätti miehen matkan varrelle.

– Muutimme mönkijää sunnuntain warm upiin, minkä jälkeen se oli jo huomattavasti parempi. Teimme vielä pientä säätöä ensimmäiseen erään, jossa mönkijä alkoi olla aika hyvä. Toiseen erään säädimme vielä hieman iskareita, ja meno oli jo hyvää. Sitten kun oli noin nelisen kierrosta jäljellä, tein pienen ajovirheen ja tutustuin Saksan maaperään vähän paremmin. Ilmat lähtivät pihalle ja yläselkä otti vähän osumaa. Vedin hetken happea ja ajoin maaliin, kertasi Laakso.

Suomen joukkue oli lopulta lopputuloksissa 12. sijalla. Laakso oli haasteista huolimatta tyytyväinen viikonlopun kokonaistulokseen.

– Rata oli todella rajussa kunnossa: kauheilla pateilla ja urilla. Pieniä tekniikkaongelmiakin oli matkan varrella, mutta niitä nyt aina tulee. Aivan tyytyväinen saa olla 12. sijaan, Laakso summasi.

Tulokset | QuadCross of European Nations 2019

1. Yhdysvallat
2. Hollanti
3. Irlanti
5. Belgia
6. Latvia
7. Ranska
8. Norja
9. Iso-Britannia
10. Tsekki
11. Estonia
12. Suomi
13. Saksa
14. Argentina
15. Puola

Teksti: APR Competitionin tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

ATV