Ralli 06.06.2016

Suomalaisten ennakkotunnelmat ja faktat Italian MM-rallista

Jari-Matti Latvala voitti Italiassa ensimmäisen MM-sarjan sorarallinsa. Kuva: Volkswagen Motorsport

Rallin MM-sarja jatkuu tänä viikonloppuna legendaarisella rallilla Italian Sardiniassa. Kilpailu Sardinian vaativien sorateiden herruudesta pärähtää käyntiin torstai-iltana.

Italian osakilpailussa suomalaisia on mukana kolme. Volkswagen Motorsportin Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila pöllyttävät soraa kuninkuusluokassa Volkswagen Polo R WRC:llä. Edellinen osakilpailu Portugalissa, ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja Latvala sijoittui vasta kuudenneksi.

WRC2 -luokassa Suomea edustavat nuoret lahjakkuudet Teemu Suninen ja Esapekka Lappi. Loistokkaan alkukauden jälkeen Teemu Suninen ja kartturi Mikko Markkula kohtasivat epäonnea tekniikkamurheiden muodossa Portugalin MM-rallissa. Vauhdillisesti Suninen oli kovassa vedossa, pystyen ajamaan jopa 5 erikoiskokeelle WRC2-luokan pohja-ajan. Italian osakilpailusta Suninen tavoittelee lisää pisteitä WRC2-sarjaan.

Skoda Motorsportin tehdastiimissä ajava Esapekka Lappi palaa tauon jälkeen rallin MM-sarjaan. Kilpailijapari Lappi ja kartanlukija Janne Ferm ajoivat viimeksi Ruotsin MM-rallissa neljä kuukautta sitten, sijoittuen toiseksi WRC2-luokassa.

Jari-Matti Latvala, WRC, Volkswagen Polo R WRC #2, Volkswagen Motorsport:

“Pidän erityisesti Italian MM-rallista, voitin siellä ensimmäisen MM-rallini soralla. Vaikka viime vuosina Italian MM-ralli ei ole osaltani sujunut kovinkaan hyvin, odotan joka vuosi paluuta sinne innolla.”

“Viime vuosina olen kärsinyt useasti rengasrikoista Sardiniassa, kenties siitä syystä, että olen yrittänyt puskea hieman liikaa. Tänä vuonna yritän välttää rengasrikkoja ja huolehtia renkaistani paremmin.”

“Tavoitteenani Italian MM-rallissa on päästä podiumille, eli 3 joukkoon. Ensimmäisellä ajokerralla pätkät ovat usein erittäin liukkaita, joten isosta lähtönumerostani saattaa olla etua. Toisella ajokerralla pito on jo hyvä kaikilla kuskeilla lähtöpaikasta riippumatta.”

“Toinen erityispiirre Italian MM-rallissa on kuumuus. Kroppa kuluttaa paljon energiaa ja nesteitä lämpötilan ollessa korkealla, joten on tärkeää muistaa juoda tarpeeksi pätkien välillä.”

Lähde: Volkswagen Motorsport

Teemu Suninen mielii kärkisijoille tänään torstaina alkavassa Portugalin MM-rallissa. Kuva: Timo Anis

Teemu Suninen tavoittelee kolmen sakkiin pääsyä Sardiniassa. Kuva: Timo Anis

Teemu Suninen, WRC2, Skoda Fabia R5 #34, Team Oreca:

“Sardinia on ehkä jopa enemmän kestävyyskilpailu, kuin Portugalin MM-ralli. Tai ainakin viime vuonna tiet olivat huonommassa kunnossa kuin Portugalissa. Tänä vuonna jouduin keskeyttämään kahdesti Portugalissa sellaisiin tekniikkamurheisiin, joita ei pitäisi tapahtua. Mutta toisaalta ei se tukivarsi itsestään katkennut, vaan osuimme kiveen, eli ei kaikki murheet nyt täysin kuskista riippumattomiakaan olleet. Portugalista on kuitenkin otettu opiksi ja täytyy Sardiniassa vähän mennä myös autoa ajatellen.”

”Kisaan on valmistauduttu normaalin kaavan mukaisesti, tosin kaksi viikkoa on hieman lyhyehkö aika valmistautua kisaan. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja treeniä on tehty. Lisäksi olen kysellyt kokeneemmilta tietoa ja yleistä infoa kisasta. Toki ajoin itse Sardiniassa viime vuonna, mutta mitä enemmän on tietoa olosuhteista ja kisasta, sitä parempi.”

”Tavoitteenani on pyrkiä ajamaan kolmen joukkoon Sardiniassa. Osallistujalistaan en ole vielä sen kummemmin ehtinyt tutustua, mutta on siellä varmasti kovia vetomiehiä viivalla, kuten esimerkiksi Esupin tiedän olevan mukana. Siinä mielessä oli Portugalissa hyvä huomata, että kaiken toimiessa vauhti riitti kovia kuskejakin, kuten Evansia ja Tidemandia vastaan ja välillä pystyin ajamaan jopa nopeammin kuin he. Tästä on hyvä jatkaa Italian MM-ralliin.”

Esapekka Lappi, WRC2, Skoda Fabia R5 #35, Skoda Motorsport:

“Motto on: Aja kovaa äläkä tee virheitä. Tavoittena on ehdottomasti ajaa voitosta.”

Lähde: Skoda Motorsport

– – –

Italian MM-ralli 2016

Kauden kuudes MM-ralli ajetaan Italian toiseksi suurimmalla saarella, Sardiniassa. Kolmatta vuotta peräkkäin kilpailukeskus sijaitsee Algherossa Sardinian länsirannalla. Haastetta Italian MM-ralliin tuo lämmin sää; lämpötila kilpa-auton sisällä voi ylittää jopa 50 astetta.

Kilpailijat tutustuvat reittiin tiistain ja keskiviikon aikana. Torstaiaamuna ajetaan Testi-EK Olmedossa, noin 18 kilometrin päässä rallin keskuspaikasta Algherosta. Varsinainen kilpailu alkaa torstaina kello 18.00, kun ensimmäinen ja torstain ainoa erikoiskoe, Ittiri Arena Show, käynnistyy. Ittiri Arena Show on nimensä mukaisesti yleisöerikoiskoe, jonka pituus on 2 km.

Perjantain erikoiskoekilometrit koostuvat 4 erilaisesta pätkästä, joista jokainen ajetaan kahteen kertaan. Erikoiskokeet ajetaan Logudoron ja Anglonan alueilla, mukana on myös 15 kilometrinen kokonaan uusi EK Tula. Erikoiskoekilometrejä perjantaina kertyy yhteensä 102,86.

Lauantai on kilpailupäivistä rankin; erikoiskoekilometrejä kertyy päivän aikana huimat 177,70. Reitti suuntaa lauantaina pohjoiseen, Monte Acuton ympäristöön, jossa ajetaan yhteensä 6 erikoiskoetta. Kilpailun pisin erikoiskoe Monte Lerno, jolla on mittaa jopa 44,26 km, ajetaan lauantaina kahteen otteeseen. Monte Lernolla on myös legendaarinen hyppyri Micky’s Jump, jossa tullaan näkemään hurjia ilmaloikkia.

Sunnuntaille ajettavaa jää neljän erikoiskokeen verran, EK-kilometrejä kertyy 40,26. Sunnuntaina ajetaan kahteen kertaan 14,06 kilometrinen Cala Flumini sekä verrattain lyhyt EK Sassari-Argentiera, jolla on pituutta vain 6,07 kilometriä. Power Stagena toimii kilpailun viimeinen pätkä Sassari-Argentiera, jossa on jaossa lisäpisteitä kolmelle ensimmäiselle.

Tarkempi reittiaikataulu kilpailun omalta sivulta tästä.

Kilpailuun ilmoittautuneiden lista: PDF-tiedosto kilpailun omalta sivulta.

Kilpailun kokonaispituus: 1290,37 km
Erikoiskoekilometrejä: 322,82 km (25,02 %)
Erikoiskokeiden määrä: 19

LISÄTIETOJA

Sarjan sivu (jossa mm. englanninkielinen ralliradio ja online-tulokset): wrc.com
FIA:n MM-rallisarjan verkkosivu
Rally Italia Sardegna – kilpailun oma verkkosivu

TILASTOT
MM-pisteet

Teksti: Neste Ralli – Mediapalvelut

Uusimmat

Lisää aiheesta