Moottoriurheilutapahtumat 07.04.2016

Suomalaista MM-taistoa viikonloppuna useissa lajeissa

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjan kärkipari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen palaa kansainvälisille areenoille lähes kahden kuukauden kilpailutauon jälkeen. Kuva Tuomo Seppänen

Tulevana viikonloppuna aloitetaan ja päätetään suomalaisten osalta MM-kamppailuja eri lajeissa.

 

Tänä vuonna Eero Remes nähdään kilpailemassa myös kotimaassa, kun Heinolassa ajetaan MM-pisteistä 11.-12.6. Kuva: ABC-Communication

Tänä vuonna Eero Remes nähdään kilpailemassa myös kotimaassa, kun Heinolassa ajetaan MM-pisteistä 11.-12.6. Kuva: ABC-Communication


Remes puolustamaan MM-titteliään

Eero Remes aloittaa maailmanmestaruuden puolustamisen, kun enduron MM-kausi starttaa lauantaina Marokon Agadiristä. Viime vuoden E1-luokan maailmanmestari tulee olemaan tänä vuonna mies, jonka kaikki yrittävät voittaa.

Enduron junioreiden MM-luokassa suomalaisvärejä edustavat motocrossin Suomen mestari Henric Stigell, Joni Kaivolainen sekä Mika Barnes.

Perjantaina Agadirissa ajetaan supertesti, jonka tulokset vaikuttavat lauantain osakilpailun. Sunnuntaina kisataan kauden toinen osakilpailu.

Enduron MM-avaus 9.-10.4. Agadir, Marokko
Lisätietoa ja tulokset kilpailun jälkeen: http://www.enduro-abc.com/

 

Sivuvaunujen kahdeksan osakilpailuviikonloppua käsittävä MM-sarja suuntaa Kroatiasta Unkarin Pannoniaringille, jossa ajetaan seuraava kilpailu jo viikon kuluttua. Kuva Tuomo Seppänen

Sivuvaunujen kahdeksan osakilpailuviikonloppua käsittävä MM-sarja suuntaa Kroatiasta Unkarin Pannoniaringille, jossa ajetaan seuraava kilpailu jo viikon kuluttua. Kuva Tuomo Seppänen

 

Päivärinta ja Kainulainen aloittavat taistelun kohti maailmanmestaruutta

Viime vuonna ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-pronssia saavuttanut pariskunta Pekka Päivärinta – Kirsi Kainulainen on valmis kirkastamaan mitalin. Päivärinnalla on ennestään neljä maailmanmestaruutta ja kahdeksan MM-mitalia.

Kuusi osakilpailua kattava MM-kausi polkaistaan käyntiin Ranskan Le Mansista lauantaina.

Sivuvaunuluokan MM-avaus 9.4. Le Mans, Ranska
Lisätietoa: http://www.paivarintasidecar.fi/
Lue myös: https://www.moottoriurheilu.tv/paivarinta-ja-kainulainen-valmiita-tekemaan-historiaa/

Le Mansissa ajetaan tulevana viikonloppuna myös Endurancen MM-kauden avaus. Suomen värejä legendaarisessa 24 tunnin kilpailussa edustaa Timo Paavilainen, joka kisaa saksalaisessa Motobox Kremer -tiimissä.
Kilpailu alkaa lauantaina klo 16:00 Suomen aikaa ja sitä pääsee seuraamaan Eurosport 2 -kanavalta.

Timo Myöhänen panostaa tällä kaudella täysillä kansainväliseen kilpauraansa. Kuva: Mototrial.it

Timo Myöhänen panostaa tällä kaudella täysillä kansainväliseen kilpauraansa. Kuva: Mototrial.it

 

Timo Myöhänen saalistamaan trialin MM-pisteitä

Suomen trialin ykkösnimi Timo Myöhänen starttaa MM-kauteen Espanjasta lauantaina. Viime viikonloppuna Myöhänen avasi kansainvälisen kisakautensa Italian Pietramuratassa EM-kauden ensimmäisessä osakilpailussa kovassa kastissa varsin mukavalla 13. sijalla, joten onnistuneella suorituksella hallitseva Suomen mestari voi kerätä tulevana viikonloppuna mukavan saaliin myös MM-pisteitä.

Trialin MM-kauden avaus 9.4. Cal Rosal, Espanja

 

Aki Pihlaja avasi MM-kauden hienosti Jyväskylässä. Kuva: Nita Korhonen

Aki Pihlaja avasi MM-kauden hienosti Jyväskylässä. Kuva: Nita Korhonen

 

Snowcrossin MM-mitalit ratkotaan lauantaina

Kauden toinen ja viimeinen Snowcrossin MM-osakilpailu ajetaan lauantaina Norjan Altassa. Suomen osakilpailussa toiseksi ajanut Aki Pihlaja on vahvasti kiinni MM-mitalissa. Myös neljättä sijaa pitävä Viktor Herten lähtee kilpailuun luottavaisin mielin.

Snowcrossin MM-finaali 9.4. Alta, Norja
Lisätietoa ja tulokset kilpailun jälkeen: http://www.worldsnowcross.com/
Lue myös: https://www.moottoriurheilu.tv/mm-avausvoitto-ruotsiin-pihlaja-hienosti-toinen/

 

Binder.Kuva.Red Bull KTM Ajo

Ajo Motorsport jatkanee menestystaivaltaan Austinissa

MotoGP-sirkus matkaa Yhdysvaltojen Austiniin, jossa taistelu MM-pisteistä jatkuu kauden kolmannen osakilpailun merkeissä. Viime viikonloppuna suomalaistalli Ajo Motorsport saavutti lähes täysosuman, kun Johann Zarco otti itselleen Moto2-luokan voiton ja Brad Binder ajoi Moto3-luokan kolmanneksi. Vaikka kausi on vasta aluillaan, on Aki Ajolla kaikki mahdollisuudet tehdä historiaa saavuttamalla maailmanmestaruudet molemmista luokista.

MotoGP-sarjan kauden 3. Osakilpailu Austin, Yhdysvallat 9.-10.4.

Aika-ajot lauantaina 9.4. (Suomen aikaa)
Moto3 20.35
MotoGP 22.10
Moto2 23.05

Kilpailu sunnuntaina 10.4. (Suomen aikaa)
Moto3 19.00
Moto2 20.20
MotoGP 22.00

Lisätietoa:
http://www.motogp.com/
http://ajo.fi/


Kansalliset kilpailut:
10.4. Jokamiesluokan kansallinen kilpailu             Krouvinummi, Laitila

Teksti Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro