Ralli 28.07.2017

Suomalaiset kolmoisjohdossa Neste Rallissa – Esapekka Lappi hurjassa vedossa

Esapekka Lappi huudatti suomalaisyleisöä koko pitkän perjantaipäivän. Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Pieksämäkeläinen Esapekka Lappi johtaa Neste Rallia uskomattoman perjantaipäivän jälkeen.

Toyota Yaris WRC -kuljettajalle Neste Ralli on vasta neljäs WRC-pääluokassa, mutta silti nuoren miehen nimi komeilee tuloslistan kärjessä. Tallikaveri Jari-Matti Latvala on toisena ja niin ikään nuori tähti, M-Sportin Ford Fiestaa käskyttävä Teemu Suninen täydentää suomalaisten kolmoisjohdon.

Lappi aloitti rallin varovaisesti, mutta takoi vauhtiin päästyään pohja-aikoja toisensa perään. Päivähuoltoon tultaessa Lappi oli vain 1,6 sekuntia Neste Rallin kolminkertaista voittajaa Latvalaa perässä.

Ero sen kuin kaventui päivän toisella ajolenkillä ja Lankamaan 21,68-kilometrisellä erikoiskokeella Lappi nousi kilpailun kärkeen ohi Latvalan. Pohja-aikojensa myötä Lappi kasvatti johtoaan päivän päätteeksi 4,4 sekuntiin.

– Tätä on vaikea kuvailla, sillä aivan pienestä pojasta lähtien olen unelmoinut siitä, että saisin ajaa WRC-autolla Suomessa. Nyt se unelma on käynyt toteen ja johdamme rallia, Lappi tunnelmoi.

Kahden ajopäivän jälkeen Neste Rallissa toisena oleva Jari-Matti Latvala antoi tunnustusta nuoremmalle tallikaverilleen.

– Esapekka ajaa todella, todella hyvin. Itseasiassa kaikki suomalaiset ajavat ja tämä on ollut mahtavaa. Olen tehnyt sen, mitä olen pystynyt. Esapekka oli tänään hieman minua nopeampi, mutta yritän parantaa huomiselle, Latvala toteaa.

Ford Fiestalla uransa toista WRC-kilpailua ajava Teemu Suninen on myös esittänyt häikäiseviä otteita. Neste Rallista Sunisen saldona on jo kaksi pohja-aikaa ja tuloksena kahden ajopäivän jälkeen upeasti kolmas sija 19 sekunnin erolla kärkeen. Sunisen ero neljäntenä olevaan Craig Breeniin on 14 sekuntia.

Juho Hänninen täydensi suomalaisten neloisjohtoa iltapäivällä, mutta joutui antautumaan viidennelle sijalle jousitusongelmien vuoksi.

Mads Östberg piti aamulla kiinni rallin kolmannesta sijasta, mutta kärsittyään epäillystä ongelmasta tasauspyörästön kanssa, tulivat oikealta ja vasemmalta ohi suomalaisten lisäksi muutkin ja Östberg tippui kuudenneksi.

Hyundain Thierry Neuvillelle tarjottiin mahdollisuutta parantaa asemiaan MM-sarjan pistetaistossa, kun pistekärki Sébastien Ogier ajoi ulos aamun kolmannella erikoiskokeella. Belgialaisella Neuvillella oli kuitenkin koko päivän vauhti kateissa ja britti päätyi osittain Kris Meeken ohjausongelmien siivittämänä sijalle kahdeksan.

Myös rallia torstain jälkeen johtaneella Viron Ott Tänakilla oli ongelmia heti perjantain aluksi. Tänak kärsi rengasrikon niin ikään rallin kolmannella erikoiskokeella ja menetti noin puolitoista minuuttia. Virolainen on rallissa perjantain jälkeen sijalla 10.

WRC2-luokassa mennään myös suomalaisjohdossa, sillä vuoden 2015 Tulevaisuuden Tähti Jari Huttunen ajaa kärkipaikalla. Ensimmäistä ralliaan tässä luokassa ajava Huttunen on repinyt kahden ajopäivän jälkeen vakuuttavan 56,2 sekunnin eron toisena tulevaan Ranskan Quentin Gilbertiin.

JWRC-luokassa johtopaikkaa pitää Nicolas Ciamin 22,6 sekunnin erolla Terry Folbiin. Tämän vuoden Tulevaisuuden Tähti Emil Lindholm on kahden ajopäivän jälkeen luokassa kuudentena.

Mitä seuraavaksi?
Lauantaina edessä on legendaarinen Jämsän kierros. Päivän aikana ajetaan neljä eri erikoiskoetta kahteen kertaan. Päivä alkaa Pihlajakoskelta, jonka jälkeen suunnataan Päijälään ja maailmankuuluulle Ouninpohjan erikoiskokeelle. Saalahti päättää aamun lenkin ja myös aloittaa iltapäivän lenkin.

MM-sarjan lisäksi Vetomies- ja Nelivetomieskilpailut kulkevat rallireitillä kaikilla muilla erikoiskokeilla paitsi Saalahdessa. Vetomiesten palkintojenjakoa juhlitaan Paviljongilla kello 19.00.

Yleiskilpailun top 10 -tilanne EK 13/25 jälkeen
1 Esapekka Lappi/Janne Ferm (Toyota Yaris WRC) 1.11,36.4
2 Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila (Toyota Yaris WRC) + 4,4
3 Teemu Suninen/Mikko Markkula (Ford Fiesta WRC) + 19
4 Craig Breen/Scott Martin (Citroen C3 WRC) + 33
5 Juho Hänninen/Kaj Lindström (Toyota Yaris WRC) + 39,1
6 Mads Østberg/Torstein Eriksen (Ford Fiesta WRC) + 45
7 Elfyn Evans/Daniel Barritt (Ford Fiesta WRC) + 45,1
8 Thierry Neuville/Nicolas Gilsoul (Hyundai i20 Coupe WRC) + 58
9 Kris Meeke/Paul Nagle (Citroen C3 WRC) +1.07,6
10 Ott Tänak/Martin Järveoja (Ford Fiesta WRC) +1.50,2

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli