Ralli 29.09.2016

Suninen tuhansien mutkien haasteestaan: “Pitää ajaa lähellä limittiä kaikissa olosuhteissa”

Teemu Suninen osallistuu Korsikan MM-ralliin toista kertaa. Kuva: Timo Anis

Toista kertaa Korsikan MM-ralliin osallistuva Teemu Suninen uhkuu menohaluja. Team Orecan Skoda on käynyt vuoden mittaan erittäin tutuksi, ja pitkä kisataukokin antoi oman säväyksensä.

Niinpä kisan aattona huoltoalueella tepasteli kuljettaja, joka mielellään lähtee taittamaan taivalta, joka tällä kertaa vie kilpailjoita ympäri koko saaren – vanhan ajan malliin.

Erikoiskoekilometrejä kilpailussa on 390. Vaikka vuoristossa edetäänkin, löytävät kanssakilpailijat lähes jokaisesta mutkasta hieman soraa tielle levitettäväksi. Tätä ilmiötä jäi Suninenkin aamulla tutkailemaan, ja oli kriittinen omasta suorituksestaan.

– Se oli sellaista kurkkimista ja varovaista ajoa. Kolmas veto oli jo hyvä, mutta kun rallissa pitäisi vetää jo ekalla kierroksella, tietää Suninen.

– Pitää ajaa kovaa, lähellä limittiä, oli olosuhde sitten mikä hyvänsä.

Kuva: Erik Van´t Land

Korsikan MM-osakilpailussa erikoiskoekilometrejä on 390. Kuva: Erik Van´t Land

Eniten pitoa renkaiden alle joutuu etsimään nimenomaan neulansilmissä ja risteyksissä.

– Uskon, että hitaammissa paikoissa likaisuus vaikuttaa eniten. Nopeissa paikoissa mutkan voi tehdä etukäteen, ja ajaa suoralla autolla soran yli.

Rallin jokainen erikoiskoe luokitellaan eurooppalaisessa mittakaavassa osastoon “erittäin pitkä”. Se tietää töitä myös kartanlukija Mikko Markkulalle, joka saa olla äänessä taukoamatta lähes koko viikonlopun.

– Emme ole laskeneet, mutta 77 sivua nuotteja oli jollakin pätkällä. Viime vuonna oli vajaa 90, Suninen vertailee.

Perjantaiaamuna EK1:llä klo 9.58 Suomen aikaa alkava kilpailu on haasteestaan huolimatta Suniselle varsin sopiva koetinkivi. Kun kellot laitetaan käyntiin, on puheet pidetty.

– Sinne vaan. Ehkä kisassa ei tule niin paljon leikkaamisia. Testipätkällä kun ajetaan useampi veto, niin silloin yleensä leikataan myös rohkeammin.

Teksti: Miika Wuorela

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli