Ralli 03.03.2016

Suninen kieli keskellä suuta Meksikon MM-ralliin

Nuoren Teemu Sunisen ralliuran edistyessä, kasvavat myös haasteet. Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula osallistuvat Eurooppa-painotteisen MM-ralliohjelmansa ulkopuolisena kisana tänään torstaina alkavaan Meksikon osakilpailuun.

Suninen saapui kisakaupunki Leoniin jo lauantai-iltana, jotta pääsi totuttelemaan paikallisiin olosuhteisiin.

Erikoiskokeet rallissa kulkevat korkeimmillaan 2800 metrin korkeudessa. Kisan pisin, 80 kilometrin EK 20 on säästetty vielä päätöslenkille sunnuntaille, joten maltti on selvästi valttia Meksikossa.

– Kyllä, ehkä vielä enemmän kuin muissa ralleissa, Suninen vahvistaa.
– Haastavat tiethän täällä on. Virheisiin ei ole yhtään varaa, sillä kivet ja puut ovat aivan siinä tien vieressä ottamassa vastaan.

_TAP4609

Maanantaina, ennen nuotitusjakson alkua Suninen pääsi kokeilemaan Toni Gardemeisterin TGS-tiimin ajattamaa Skoda Fabia R5:tä 40 kilometrin testissä. Säädöt kisaan löytyivät helposti, joten 22-vuotiaan jokelalaisen olemuksessa näkyi sopivasti rentoutta.
– Auto on aika samanlainen lumella ja soralla. Löysimme jo Ruotsia varten hyvät säädöt ja aika vastaavilla ajetaan täälläkin.
Suninen ajaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös WRC2 -luokan MM-pisteistä.

Rallin ensimmäinen erikoiskoe alkaa perjantaina aamuyöstä klo 4.10 Suomen aikaa.

Teksti ja kuvat Miika Wuorela

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli