Enduro 02.07.2017

Stigellillä jälleen hieno viikonloppu

Henric Stigell. Kuva: Jani Hovi

Enduron MM-sarjan kauden viides kilpailuviikonloppu kaasuteltiin tänä viikonloppuna Kreikan Grevenassa. Eilen lauantaina Enduro 2-luokassa Henric Stigell onnistui hienosti ja oli kuudes. Tänään sunnuntaina Stigell kävi myös kovaa sekuntikamppailua, mutta oli lopulta maalissa yhdeksäs. Nurmijärveläiseltä kuitenkin jälleen todella positiivinen viikonloppu.

Enduro Youth -luokassa Hugo Svärd jatkaa Kreikan osakilpailun jälkeen pisteissä kolmantena ajettuaan molempina päivinä neljänneksi. Svärd ei nauttinut helteisestä kelistä, ja kaatui sunnuntaina crossitestillä kertaalleen.

– Ekan kierroksen jälkeen olin 7. Toisella kierroksella muut pystyi vähän nostamaan vauhtia, mitä minä en pystynyt tekemään. Vikalle kierrokselle lähdin yhdeksäntenä, mutta vain 9 sekuntia kuudetta sijaa perässä. Yritin vikalla kierroksella vielä puskea täysillä, mutta kaaduin crossitestillä. Yritin vielä kuroa eroa kiinni, mutta vajaaksi jäi. Maalissa olin yhdeksäs, Stigell kertaa.

– Oli hieno viikonloppu, kun pääsi kunnolla taistelemaan sekuntipeliä koko ajan. Tällä kertaa oltiin häviävällä puolella, mutta mieluummin kaadun taistellen, kun en yritä ollenkaan, Stigell toteaa.

Enduron MM-sarja jatkuu kolmen viikon päästä Portugalin viikonlopulla.

Teksti: Kytönen Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro