Snowcross 24.01.2018

Stadion snowcross Seinäjoki järjestetään perjantaina 2.2.2018

Seinäjoen onnistunut SM-avaus poiki ennätysvauhdilla toisen kilpailun OmaSP Stadionille. Kuva: Tero Hintsa

Snowcrossin SM-sarjan promoottori LiveSports järjestää ylimääräisen snowcrossin stadion-kilpailun Seinäjoen OmaSp Stadionilla helmikuun alussa.

Perjantaina 2.2. kello 17 alkavassa Stadion Snowcross -tapahtumassa Suomen huippukuljettajat moottorikelkkoineen ottavat mittaa toisistaan stadionin näyttävässä iltavalaistuksessa. Kaikkien aikojen ensimmäinen Extreme Winter Circus osoitti lauantaina 20. tammikuuta, että OmaSp Stadionin hulppeat puitteet sopivat täydellisesti moottoriurheilutapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma päätettiin järjestää näin lyhyellä varoitusajalla, sillä katsojien ja kuljettajien antama palaute Seinäjoen SM-sarjan osakilpailusta oli niin positiivista, että seinäjokelaisille yleisölle haluttiin tarjota ennätysnopeasti uusi mahdollisuus löytää OmaSp Stadionin lehtereille.

– Pidämme nyt ohjelman entistä tiiviimpänä, joten perjantai-illaksi stadionille saapuvat katsojat saavat todistaa jännittävää kilvanajoa lähes taukoamatta järeällä äänentoistolla maustettuna. Seinäjoen Extreme Winter Circus keräsi hurjasti positiivista palautetta, joten haluamme antaa eteläpohjanmaalaiselle yleisölle uuden mahdollisuuden löytää paikan päälle seuraamaan vauhdikasta moottoriurheilulajia upealla OmaSp Stadionilla, kommentoi LiveSports Promotions Oy:n toimitusjohtaja Pauli Kauppinen.

Tapahtuma-alue avataan kello 17. Stadionille kannattaa saapua varhain, sillä Carlsberg Sport Barissa on suomalaisten mieleen oleva happy hour kello 17-19.30. Lisäksi ensimmäiset 1 500 lipunostajaa lunastaa paikkansa pääkatsomosta, josta on suora pääsy lämpimään Carlsbergin Sport Bariin läpi illan.

Snowcross-kilpailut päättyvät noin klo 22.15. Stadionilla juhlat jatkuvat tämänkin jälkeen, kun Carlsberg Sport Bar pysyy auki yömyöhään DJ:n johdolla.

Ennakkoon lipun voi ostaa keskiviikosta 24. tammikuuta lähtien OmaSp Stadionin verkkokaupasta tai stadionin porteilta perjantaina 2. helmikuuta kello 17 alkaen. Yksittäisen lipun hinta on 19 euroa.

Stadion Snowcross Seinäjoella kilpaillaan Pro, Pro Lite ja 7-11-vuotiaiden junioreiden luokissa. Pro- ja Pro Lite -luokkiin otetaan mukaan korkeintaan 24 kilpailijaa per luokka. Kuljettajat jaetaan neljään ryhmään, jolloin alkuerissä kilpailee aina kuusi kuljettajaa kerrallaan. Kuljettajat arvotaan aina uusiin ryhmiin alkuerien välissä. Alkuerät ja Last Chance -erä kestävät 7 kierrosta ja illan päättävät finaalierät kestävät 15 kierrosta.

Alkuerissä jaetaan sijoituspisteitä, joiden mukaan ratkaistaan illan finaalipaikat. Alkuerän kuusi kuljettajaa tienaa pisteitä seuraavasti; 1. sijasta 20 pistettä, 2. sijasta 17 pistettä, 3. sijasta 13 pistettä, 4. sijasta 10 pistettä, 5. sijasta 8 pistettä ja 6. sijasta 5 pistettä.

Kolmen alkuerän jälkeen kuusi eniten pisteitä kerännyttä kuljettajaa ansaitsee paikkansa suoraan finaalista, kun taas sijoituspisteissä sijoille 6-12 jääneet taistelevat finaalipaikasta Last Chance -erässä. Last Chance -erän kuudesta kuljettajasta kaksi parasta nousee mukaan illan päättävään finaalierään.

Stadion Snowcross ei ole osa snowcrossin SM-sarjaa, joten kilpailun tulokset eivät vaikuta SM-sarjan pistetilanteisiin.

Kilpailun aikataulu:

17.00 Ilmoittautuminen&katsastus
18.00 Harjoitukset
19.00 Alkuerät 1
19.45 Alkuerät 2
20.25 Alkuerät 3
21.15 Last Chance
21.45 Finaalit

Teksti: Seriousriding.com

Uusimmat

Lisää aiheesta

Snowcross