Speedway 17.01.2018

Speedwayn SM-liigassa muutoksia, neljä joukkuetta mukana

Kjastas Puodzuks ja Teemu Lahti ovat mukana Porin Nopea Racingin riveissä tulevalla kaudellakin, kun SM-liiga jatkuu neljän joukkueen voimin. Kuva: Matias Hirsimäki.

Speedwayn SM-liigassa ajetaan ensi kesänä kerhojoukkueiden Suomenmestaruudesta jo 45. kerran. Mukaan on ilmoittautunut neljä joukkuetta, jotka kaikki olivat mukana myös viime kaudella. Viime vuonna kerhohistoriansa ensimmäisen SM-mitalin SM-liigassa napannut Varkaus Racing Team ei sarjassa tulevalla kaudella jatka.

Kahdesti peräkkäin Suomenmestaruuden voittanut Porin Moottorikerhon Porin Nopea Racing Team lähtee myös tulevaan kauteen selvästi kullankiilto silmissään. Latvialainen Kastas Puodzuks oli viime vuoden keskiarvotilaston ykkönen ja on nimetty joukkueeseen ykkösnumerolle. Viime vuosien paras suomalaiskuljettaja Timo Lahti ajaa numerolla kaksi ja henkilökohtaista SM-pronssia viime kesän finaalissa ottanut Teemu Lahti kisaa numerolla neljä. Henri Ahlbom otti viime vuonna isoja askelia eteenpäin omalla urallaan ja kantaa numeroa kolme. Joukkueenjohtajana porilaisilla jatkaa Petteri Koivunen.

Pirkan Moottorimiesten Wasamat otti viime kaudella pronssiset mitalit. Viime kauden kokoonpanosta puolikas jatkaa, kun ruotsalainen Alexander Edberg ajaa numerolla kaksi ja Niko Siltaniemi numerolla neljä. Viime kaudella vielä Varkauden Ankkureissa ajaneet Tero Aarnio ja Niklas Säyriö ovat uusia kuljettajia Wasamien riveissä. Aarnio on yksi ensi kauden kokeneimmista suomalaisista kuljettajista SM-liigassa, kun Säyriö puolestaan edustaa seuraavaa nousevaa sukupolvea.

Seinäjoen Moottorikerhon Kotkat on ensi kauden joukkueista se perinteikkäin, sillä se on ollut mukana yhtäjaksoisesti jo 1980-luvun alusta asti ja mitaleilla mitattuna on selvästi myös menestynein. Jesse Mustonen on siirtynyt Ankkureista Kotkiin ja antaa samalla vähän helpotusta Antti Vuolakselle, joka selvästi viime kaudella kantoi Kotkissa vastuun pisteiden keruun suhteen. Arttu Pentinmäki ja Niilo Vuolas täydentävät Kotkien joukkueen. Tällä kaudella Kotkat taistelee varmasti mitaleista, vaikka kirkkaimmat niistä vaatiikin jo koko kauden kestävää ylisuorittamista.

Hyvinkään Sand Blowersissa ei muutoksia viime kaudesta ole. ”Omat kuljettajat” Timi Salonen ja Toni Hyyryläinen toivovat varmasti vähän onnekkaampaa alkua omaan kauteensa, sillä molemmat kärsivät loukkaantumisista viime vuonna heti kauden alussa. Muutama onnistunut kilpailu ja harjoituspäivä alkukaudesta olisi varmasti tervetullut sysäys kummankin kesään 2018. Janne Nyman ja Jere Lehtonen jatkavat molemmat Hyvinkään joukkueessa.

SPEEDWAYN SM-LIIGA 2018, ILMOITETUT KOKOONPANOT

PORIN NOPEA RACING (PMK): 1) Kastas Puodzuks LV, 2) Timo Lahti, 3) Henri Ahlbom, 4) Teemu Lahti ja jj Petteri Koivunen

WASAMAT (PirMM): 1) Tero Aarnio, 2) Alexander Edberg SE, 3) Niklas Säyriö, 4) Niko Siltaniemi ja jj Ville Setälä

KOTKAT (SeMK): 1) Jesse Mustonen, 2) Antti Vuolas, 3) Arttu Pentinmäki, 4) Niilo Vuolas ja jj Mauri Palmi

SAND BLOWERS (HyMK): 1) Timi Salonen, 2) Janne Nyman, 3) Toni Hyyryläinen, 4) Jere Lehtonen ja jj Ekku Salonen

Kotimaisen kilpailukalenterin rakentaminen on tällä hetkellä pahasti vaiheessa, sillä kansainvälisetkään kalenterit eivät ole vielä kaikilta osin selvillä. Ensi kesän kansallisen tason speedway-tapahtumista on varmuudella selvinnyt ainoastaan henkilökohtaisen SM-finaalin päivämäärä. Se ajetaan Haapajärvellä sunnuntaina 5. elokuuta. Viikkoa myöhemmin lauantaina 11. elokuuta ajetaan puolestaan Varkaudessa alle 19-vuotiaiden henkilökohtainen EM-finaali. Seuraava Suomessa ajetava SM-finaali on kuitenkin jo jääspeedwayn, ja se ajetaan Kauhajoella 3. päivä helmikuuta. Ilmoittautumisten perusteella Kauhajoella on luvassa jälleen hieno taistelu Suomenmestaruudesta.

Teksti: Ratalajiryhmä/SML

Uusimmat

Lisää aiheesta

Speedway