Snowcross 13.02.2019

Snowcrossin SM-sarja ensi kertaa parikkalassa

Parikkalan puuhamies Aki Makkonen häärää Parikkalan Snowcross-radan parissa enemmän kuin kotinsa nurkissa. Kuva: Snowcross SM Tiedotus

Snowcross SM -kausi avataan tulevana viikonloppuna Parikkalassa. Kauden avaus on kerännyt yli satapäisen kuljettajakatraan Parikkalan Snowcross-radalle taistelemaan tärkeistä SM-pisteistä. Vuonna 2019 osakilpailuja on yhteensä neljä kappaletta, joka tarkoittaa kuljettajalle, että kaikista on saatava hyvät pisteet.

Tapahtumaa voi tänä vuonna myös seurata niin paikan päällä, kuin myös suorana lähetyksenä YouTubesta, Ruutu.fi-palvelusta sekä AlfaTV-kanavalta.

Saimme haastatteluun Parikkalan puuhamiehen Aki Makkosen. Parikkalan radan sekä Kärkikuntien Moottorikelkkakerhon puheenjohtaja Aki Makkonen on ehkä pitäjän kiireisin mies ennen kilpailuviikonloppua. Makkonen häärää Parikkalan Snowcross-radan parissa enemmän kuin kotinsa nurkissa. Saimme Makkosen puhelimen päähän kiireiden keskellä ja hetkeksi rauhoittumaan haastattelun äärelle.

Parikkalassa järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Snowcross SM -osakilpailu. Millainen ponnistus tämä on ollut kerholle ja mistä kaikki alkoi?

– Tämähän on ollut kyllä hyvinkin haastava projekti ja ylä- sekä alamäkiä on nähty vuosien aikana. Hyvänä esimerkkinä tilanteiden muuttumisesta on, että kolme vuotta sitten suunniteltiin koko radan lakkautusta ja nyt sitten mietitään vuorostaan, että riittääkö pääsulakkeet koko sirkuksen pyörittämiseen.

– Huikea projekti tämän on tähän asti ollut ja satoja tunteja on takan. Kerholle todella iso ponnistus, vaikka viime vuodelta on kansallisten kisojen järjestämisen kokemus. Täysin uudelle hallitukselle tämä on todella mielenkiintoinen ponnistus. Kaikkihan lähti siitä, että viime kesän paahtavassa helteessä Kauppisen Paulin kanssa mietittiin, mitä jos ensi kaudella tässä olisi SM Kilpailu. Helteellä taisi olla osuutta asiaan, koska saman tien asiaa alettiin jalostaa ja nyt näyttää, että kilpailijoita on ennätysmäärä Parikkalan maaperällä. Kilpailuviikonlopun osalta odotukset todella korkealla ja paljon on toimintaa kehitetty tähän mennessä, mutta paljon on vielä tehtävä.

Pitkin kauden alkua rataa on kehuttu harjoitusten osalta, joten millainen rataprojekti on ollut?

– Viime syksynä otettiin raivaussahat käteen ja kaadettiin pusikkoa pois radan ympäriltä. Maata on ajettu 90 rekkakuormaa, risuja on viety isot niput pois radalta sekä siirrelty kuorma tolkulla maata radan päälle. Hyppyrin pohjat ja muut on tehty ihan maata siirtämällä sekä muotoiltu ennen ensilumia. Lumen odotus olikin sitten piinaava hetki, koska lumen tulo meni todella myöhäiseksi tänä vuonna. Kyllä siinä oltiin aika pinteessä moneen otteeseen, mutta joulun jälkeen taivas avautui ja lunta alkoi tulla.

– Radan leveyttä, näyttävyyttä ja ennen kaikkea turvallisuutta on hiottu todella paljon, että rata toimisi huippuluokan areenana. Radan on tarkoitus palvella monipuolisesti kaikkia luokkia, jotta kilpailu olisi tasaista joka luokassa.

– Tässä vaiheessa rataan on laitettu 4000 kuutiota lunta ja vielä ainakin 1000 kuutiota ajetaan. Iso ponnistus tämä on ollut ja ottanu paljon, mutta paljon se antaakin.

Suomessa kerhot ovat usein pieniä ja aktiiveja vähän. Minkä kokoinen porukka teillä taustalla häärää?

– Ydintiimi kostuu kymmenestä henkilöstä. Talkooporukkana on vielä 20-30 henkeä tekemässä aktiivisesti töitä kilpailujen eteen. Mukana on muun muassa PRO -kuljettaja Jere Tynkkynen, joka asustaakin naapurikunnassa Savonlinnassa.

– Paljon tässä saa tehdä pienellä porukalla töitä, mutta onneksi on opittu myös delegoimaan. Vaikeuksia on aina tietenkin näissä porukan jaksaminen ja kaikkihan huipentuu kilpailuviikolla kun tämä kaikki ammuttaan tuohon kentälle. Viimeiselle viikolla ladataan kaikki energia, että saadaan huikea kisaviikonloppu niin yleisölle, kuin myös kilpailijoille.

Nyt on puristus kohta valmis ja käännetään katsetta hetkeksi tulevaan. Joko uskaltaa miettiä ensi kautta ja ajetaanko Snowcross SM:ää vielä Parikkalassa jatkossakin?

– Tavoitteena on jatkaa Snowcrossin parissa tietenkin jatkossakin. Toivotaan, että taloudelliset ja muut edellytykset jatkumoon löytyy. Ei missään nimessä pidetä mahdottomana, että täällä ajettaisiin 2020 snowcrossia. Rataan on sijoitettu taloudellisesta panostusta ja miesvoimaa, joten ilman muuta tavoite on tarkoitus jatkaa.

– Toivotaan tietenkin, että kelkka kansa viihtyy ja päästään yhdessä nauttimaan huimasta kelkkailu viikonlopusta!

Aikataulu & lisätiedot

Teksti: Harri Kolehmainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Snowcross