Ralli 24.01.2020

SM Vaakuna-Ralli Mikkeli ajetaan suunnitellusti helmikuun alussa

Lauri Joona puristi SM3-luokan SM-osakilpailuvoittoon kauden avauksessa. Kuva: Taneli Niinimäki.

Ilmojen haltija on ollut varsin oikullinen alkuvuodesta, ja talvi on antanut odottaa itseään. Välillä keli ja lämpötila ovat olleet kuin kylmänä kesänä konsanaan ja se jos mikä on aiheuttanut huolta ja murhetta alkuvuoden kisajärjestäjille. Mikkelissä päästään kuitenkin ajamaan SM Vaakuna-Ralli.

– Vielä joulun jälkeen maisema Mikkelin seudulla oli perinteisen talvinen ja tienpohjat sopivassa jäässä, mutta parin viime viikon “helleaalto” muutti tilanteen täysin. Koskaan aiemmin ei kisaorganisaatiossa ole seurattu sääennusteita niin tarkasti ja tiiviisti kuin viime aikoina, kertoo Vaakuna-Rallin kilpailunjohtajana ja Mikkelin UA:n puheenjohtajana toimiva Tomi Jääskeläinen.

Vaikka välillä näytti jo siltä, ettei eteläsavolaisilla ralliteillä nähdä kilpureita helmikuun alussa, eivät Vaakuna-Rallin järjestäjät luovuttaneet.

– Töitä on tehty koko ajan sillä mentaliteetilla, että kisa viedään läpi suunnitellusti. Viimeisin sääennuste näyttäisi suosivan kisaamme kuitenkin kaikesta huolimatta. Nyt voinkin siis ilolla kertoa, että SM Vaakuna-Ralli järjestetään suunnitellusti 7.-8. helmikuuta, Jääskeläinen toteaa hymyssä suin.

– Se tuki ja kannustus, jota olemme saaneet paikallisilta, on ollut sydäntä lämmittävää. Reitin varrella kyläyhteisöt, tienhoitokunnat ja maanomistajat ovat olleet valmiita auttamaan kaikilla tavoin. Iso kiitos heille!

SM Vaakuna-Ralli Mikkeli ajetaan 7.-8. helmikuuta.

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy maanantaina 27.1. kello 21.

Teksti: Anu Haapalainen, tiedote.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli