Ralli 17.02.2019

ŠKODA Motorsportin suomalaiset taistelumielellä Ruotsin MM-rallissa

Kalle Rovanperällä riitti haasteita lauantain erikoiskokeilla. Kuva: Taneli Niinimäki

Lauantai tarjosi Ruotsin MM-rallissa rutkasti tapahtumia. Lämpimässä kelissä ajetut erikoiskokeet pehmenivät rajuun kuntoon, jolloin pieniä ajovirheitä sattui vähän jokaiselle kuljettajalle.

Kalle Rovanperälle päivässä oli haastetta kerrakseen. Rajusti yrittänyt ŠKODA-tähti lähti perjantaisten vaikeuksiensa jälkeen haastamaan edellä ajavia kilpakumppaneitaan. Takaa-ajo ei sujunut aivan suunnitellusti, kun lumipenkka imaisi Rovanperän Fabia R5:n syleilyynsä.

Rovanperä on ennen sunnuntain kolmea viimeistä erikoiskoetta luokan kymmenentenä.

– Koetimme ajaa Östbergiä kiinni, ja yritys oli sen mukaista. Yhdessä jarrutuksessa lipsahdimme EK13:sta hieman hankeen. Aikaa paloi sen verran, että enää ei ole oikein taistelua jäljellä loppurallin ajaksi, Rovanperä harmitteli.

Ensimmäistä kertaa ulkomaiseen MM-ralliin osallistuvalle Eerik Pietariselle lauantai oli tapahtumia täynnä. Kun auto ja mies olivat iskussa, pystyi Pietarinen kilpailukykyisiin aikoihin. Iltapäivän lenkillä murheet kuitenkin kasaantuivat niin, että tuusulalaisen nimi löytyy luokkatuloksissa vasta 13.sijalta.

– Meiltä hajosi vasen eturengas EK:lla 13, ja seuraavalla meni ylimääräistä aikaa, kun jouduin hieman väistämään penkassa ollut Kallea. Kerran pystyimme kuitenkin olemaan WRC2 Pro –luokan nopein päivän aikana, mutta muutoin on ollut aika haasteellista.

Yksityisesti ilmoitetulla Škodalla ralliin osallistuva Jari Huttunen on osoittanut mainiota vauhtia rallissa, ja on luokan toisella sijalla. Eroa WRC2-kärjessä ajavaan Ole Christian Veibyhyn on vain 12 sekuntia.

– Nautin ajosta, kun auto toimii. Ajat ovat olleet hyviä, joten mikäs tässä on ollut ajellessa. ŠKODA on hieno auto, vaikka meidän automme varmasti vähän tehdasautoa perässä onkin, Huttunen summaili.

Teksti: Skoda Motorsport Suomi

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli