Road Racing 02.07.2019

Sivuvaunukaksikolla kausi Suomessa hienosti käyntiin – onnistuminen Imatralla ja johtopaikka SM-pisteissä

Timo Kallio ja Jere Nuppola nappasivat toisen sijan Imatranajossa. Kuva: Jari Kontiokorpi

Imatralainen Rockmotorsport Avant Rent -sivuvaunutiimi Timo Kallio ja Jere Nuppola ovat päässeet avaamaan SM-osakilpailut Motoparkissa ja Kemoralla, joiden jälkeen kaksikolla on johtopaikka sivuvaunuluokan SM-sarjan pistetilanteessa. SM-kilpailujen lisäksi Kallio ja Nuppola ottivat osaa Imatranajoon, josta oli tuloksena toinen sija.

Imatralla tiimi piti kärkipaikkaa yli kilpailun puolivälin, mutta väärä rengasvalinta alkoi tiputtaa kaksikon kierrosvauhtia ja viisinkertainen maailmanmestari Pekka Päivärintä kyytiläisensä Jussi Veräväisen kanssa pääsi kuittaamaan ykköspallin kilpailusta.

– Odotin kohtuullisen hyvää suoritusta Imatralta ja tiesin pystyväni ajamaan lähellä kärkeä, mutta yllätyin kuitenkin maaliin tullessamme kakkossijasta ja kuullessamme kierrosajasta, joka oli useamman sekunnin kovempi, kuin mitä lähdettiin hakemaan. Hiukan jäi kuitenkin harmittamaan väärä rengasvalinta, jolloin korkein paikka podiumilla jäi haaveeksi, kertoo Kallio.

Motoparkin SM-kauden avauksessa käytiin kärjessä kovaa kamppailua ykkössijasta sillä hetkellä MM-sarjassa pistejohdossa olleen Päivärinta – Veräväinen -kaksikon ja paluun tällä kaudella kisaympyröihin tehneen MM-mitalisti Tero Mannisen ja hänen poikansa Joni Mannisen kanssa.

Viikonloppuna käytiin kaksi kilpailua, joista molemmissa kaksikko ylsi palkintokorokkeen kolmannelle sijalle. Tekniset murheet piinasivat tiimiä etenkin sunnuntain kilpailussa, jossa jarrut hävisivät kesken kärkikamppailun, mutta onneksi pyöräkunnalla oli välimatkaa kertynyt sen verran perässä tulijoihin, että paikka podiumilla säilyi.

– Vähän jäi harmittamaan jarruongelmat, koska olimme päässeet jo hyvään vauhtiin ja hieno kilpailu oli menossa kolmen pyöräkunnan kesken, joista voittajaa ei olisi osannut arvata kesken kilpailun. Tyytyväisiä ollaan kuitenkin siihen, että saimme tärkeitä pisteitä kauden jatkoa ajatellen, Nuppola toteaa.

Kemorassa tiimillä oli alkuun vaikeuksia saada moottoripyörään pitoja kovia mutkanopeuksia sisältävällä radalla. Pyörän alustasäädöillä ja rengaspaineiden testaamisella pyörään löytyi kuitenkin säädöt lähes kohdilleen. Lisäksi perjantain harjoituksia ja vielä lauantain aika-ajoja piinannut ongelma, etupyörän irtoaminen kesken ajamisen, piti sivuvaunujoukkueen kiireisenä pyörän ympärillä. Ongelmat pyörässä saatiin ratkaistua ja tuloksena ensimmäisestä kilpailusta toinen sija ja sunnuntain kilpailusta voitto.

Kilpailuissa käytiin kovaa kamppailua ykköspaikasta Mannisten pyöräkunnan kanssa, joista toinen kääntyi imatralaiskaksikon eduksi Tero ja Joni Mannisen pyörän vaihdelaatikon rikkouduttua kesken taistelun ykköspaikasta.

– Suorituksemme Kemorassa oli varsin hyvä, joskin keväästä asti seuranneet pito- ja alustaongelmat haittaavat vielä ajamista, mutta ne selvitettyämme voimme vielä kiristää vauhtia, jolloin pystymme taistelemaan mestaruudesta, sanoo Kallio.

Kilpailukausi jatkuu 13.-14. heinäkuuta Pärnun Auto24ring-radalla ajettavalla SM-sarjan osakilpailulla. SM-sarja käsittää yhteensä viisi osakilpailua, joissa ajetaan kussakin kaksi kilpailulähtöä, joista molemmista jaetaan SM-pisteet. Pärnun lisäksi on vielä luvassa Alastaron ja Motoparkin osakilpailut. Lisäksi Kalliolla ja Nuppolalla on tarkoitus ajaa syksyllä IDM-sarjan osakilpailuista ainakin Hollannissa Assenin kisa toistamiseen, sekä mahdollisesti Hockenheimin osakilpailu.

Teksti: Rockmotorsport Avant Rent tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing