Ralli 19.02.2018

Selivaara viidenneksi Mikkelin SM-rallissa

Antti Selivaara. Kuva: Taneli Niinimäki

Viikonloppuna ajettu Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu kulki Mikkelissä tavoitteiden mukaan Antti Selivaaran osalta. Maalissa tuloksena oli viides sija SM2-luokasta.

Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama aloittivat kilpailun neljännellä sijalla, jonka jälkeen sijoitus vakiintui viiden joukkoon.

– Kisa lähti käyntiin yleisö-EK:lla ihan kivasti, luokan neljänneksi nopein aika ja vain 0,5 sekuntia pohja-ajasta jääneenä, Selivaara kertasi.

Subaru Impreza R4 -kuljettaja pääsi ajamaan rallin läpi ilman ongelmia.

– Kilpailumme eteni pätkäsijoitusten ollessa 4-6 välillä. Tällä lopputuloksella myös sarjasijoituksemme nousi samalle tasolle, eli ennakkotavoite täyttyi.

– Oli oikein kiva ajaa, kun nuotti toimi todella hienosti. Tästä on hyvä jatkaa Joensuun osakilpailuun, joka ajetaan maaliskuun ensimmäisenä viikonvaihteena, Selivaara päätti.

SM2-luokan tulokset, Top5:
1. Henrik Pietarinen 1.02.00,1
2. Esa Ruotsalainen + 7,3
3. Ville Hautamäki + 1.10,6
4. Mikko Heikkilä + 1.22,1
5. Antti Selivaara + 2.09,3

SM2-luokan pistetilanne:
1. Esa Ruotsalainen 52
2. Ville Hautamäki 35
3. Joonas Tokee 25
4. Henrik Pietarinen 25
5. Antti Selivaara 21

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli