Enduro 20.08.2018

Sanna Kärkkäinen enduron Suomen Cup -mestariksi puhtaalla suoralla

Sanna Kärkkäinen nappasi ylivoimaisesti naisten enduron Suomen Cup -mestaruuden. Kuva: Sanna Kärkkäisen Tiedotus

Sanna Kärkkäinen saavutti naisten enduron Suomen Cupin mestaruuden lauantain finaalissa voitettuaan kaikki kauden osakilpailut.

Lauantaina 18. elokuuta ajettiin enduron naisten luokan Suomen Cupin viimeinen osakilpailu Tohmajärvellä. Kilpailu tarjosi vaihtelevia maastoja, jollaisia harvoin Suomessa pääsee ajamaan. Yksi kierros sisälsi kaksi erillistä lenkkiä, joiden välissä käytiin huollossa. Molemmat lenkit pitivät sisällään kaksi maastokoetta eli yksi kokonainen kierros sisälsi neljä maastokoetta. Naiset ajoivat 1,5 kierrosta, eli kuusi maastokoetta ja päivälle kertyi mittaa kaiken kaikkiaan hieman reilu neljä tuntia.

Kärkkäisen päivä sujui kaikkinensa mukavasti ja voitto tuli lähes 11 minuutin erolla toiseksi ajaneeseen Marita Nyqvistiin. Kilpailun kolmas oli Iina Turkki. Cupissa toiseksi sjoittui Nyqvist ja kolmanneksi viimeisen osakilpailun väliin jättämään joutunut Jennifer Siekkinen.

– Päivä sujui hyvin. Aamulla ensimmäisillä kahdella pätkällä käteni puutuivat todella pahasti, mutta sitten ne onneksi aukesivat. Pätkät olivat erilaisia, poikkesivat toisistaan ja tarjosivat monipuolisuutta ja haastetta. Siirtymät ajettiin pääosin maastoissa ja puitteet kilpailulle olivat hienot. Vaikka voitto tulikin reilusti, niin ihan oma paras ”terä” ajamisesta puuttui. Siltikin erittäin hyvää treeniä tulevia syksyn kilpailuita ajatellen, Kärkkäinen toteaa.

Voitollaan Kärkkäinen varmisti Suomen Cup -mestaruuden puhtaalla voittosarjalla. Alustavien suunnitelmien mukaan Kärkkäinen nähdään seuraavan kerran tositoimissa Puolassa 14.-16. syyskuuta, jolloin ajetaan enduron EM-sarjan viimeinen osakilpailu.

Teksti: Sanna Kärkkäisen Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro