Motocross 10.06.2019

Sanders-Kunnaksella erinomaiset startit sivuvaunujen MM-motocrossissa

Davy Sanders ja Lari Kunnas pitivät MM-sarjan nelospaikan. Kuva: Stijn Vanoverbeke Photography

Sivuvaunumotocrossin MM-kauden seitsemäs osakilpailu ajettiin Viron Kiviölissä viikonloppuna. Belgialaisuomalainen pari Davy Sanders ja Lari Kunnas kunnostautui erityisesti lähdöissä.

Kaksikko otti lauantain karsintaerässä hyvän startin ja oli neljänsinä. He nousivat heti ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi ja muutaman kierroksen jälkeen toiseksi, millä sijalla he ajoivat myös maaliin. Näin ollen pari Sanders-Kunnas pääsi neljäntenä puomille sunnuntain kilpaeriin.

Kaksikko oli sunnuntain ensimmäisessä startissa toisena. He kuitenkin ajoivat alkuun hitaita linjoja ja tippuivat sijalle viisi. Loppua kohden Sanders ja Kunnas ottivat edellä olevia kiinni, mutta eivät päässeet ohittamaan, joten he olivat maalissa viidensiä.

Sanders-Kunnas oli myös kakkoserän startissa toisena, mutta putosi sijalle neljä ja lopussa viidenneksi.

He olivat yhteistuloksissa viidensiä.

– Vauhti oli erittäin hyvää viikonloppuna, joten tästä on hyvä jatkaa, Kunnas raportoi innoissaan.

Parivaljakko säilytti MM-sarjan neljännen tilansa.

Teksti: Lari Kunnaksen tiedotus / Moottoriurheilu.tv.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross