Ralli 29.07.2019

Sami Pajari starttaa uransa ensimmäiseen Neste Ralliin

Sami Pajari kävi tutustumassa uuteen tiimiin ja autoon Puolassa. Kuva: Sami Pajarin tiedotus

Flying Finn Future Star -kilpailun ensimmäisen vaiheen voiton myötä Neste Ralliin M-Sportin Ford Fiesta R2:lla starttaava kaksikko Sami Pajari – Antti Haapala on viettänyt kiireisen heinäkuun valmistautuessaan tulevaan koitokseen.

Heinäkuun puolivälissä vierailtiin Puolan M-Sportilla tutustumassa tiimin jäsenistöön ja toimintatapoihin, sekä esimerkiksi tulevaan kalustoon ajoasentoa sovittelemassa.

Muutamaa päivää ennen Neste Rallin alkua suunnattiin Baltian alueelle Baltic Motorsport Promotionin kalustolla tekemään valmistelevat testit. Tuoreimman mallin Fiesta eroaa jonkin verran Pajarin SM-sarjassa käyttämästä mallista. Paino, teho ja leveys ovat jonkin verran totuttua suuremmat.

Noin 60km testiä toivat kuitenkin miehistölle hyvän luoton ja säätöjen uskotaan ainakin kilpailun avaukseen olevan sopivat.

17-vuotias kuljettajalupaus ei Neste Rallista aiempaa kilpailukokemusta omaa, joten esimerkiksi tiestön kunto mietityttää. Etenkin kahteen kertaan ajettavien ja Vetomies-kilpailun kanssa ajettavien erikoiskokeiden kunto voi paikoin olla hyvinkin huono.

– Pienemmät tieosuudet varmasti voivat olla melko haasteellisia kunnoltaan, auton saa liian kovaa ajamalla rikottua ja taas toisaalta ylivarovaisuudella jää nopeasti paljonkin. Nopeuden säätäminen oikeaksi pitkään kilpailuun on varmasti yksi avainsanoista lopputuloksen kannalta. Pää on pidettävä kylmänä vaikka kilpailun alussa muutamat autokunnat kovempaa aloittaisivatkin, tuumailee Pajari.

Taustajoukot ovat tehneet kovan työn kilpailun alla, ralli jo itsessään lajina sisältää aina paljon muuttujia. Sama koskee myös helposti ralliin valmistautumista.

– Testissä käytetty auto oli aiemmin heinäkuussa Rally Estoniassa vuokralla ja siellä tapahtuneen ulosajon seurauksena jännitettiin ennättääkö auto ajoissa testikuntoon. Monenmoisia suunnitelmia ja vaihtoehtoja oli varalla, jotta sopivaa kalustoa ennätetään ennen Neste Rallia jossakin testata. Iso kiitos kaikille taustajoukoille ja tukijoille. Vaikka puhutaan palkinnosta, on taustajoukot tehneet tässä kovasti taustalla hommia kaiken toteuttamiseen. Ei ole itsekään ennättänyt liiaksi tulevaa MM-rallikastetta stressata, naurahtaa Sami.

– Sunnuntaina suunnataan Jyväskylään ja siitähän se kisaviikko sitten alkaa soljumaan eteenpäin. Rallisääkin optimoituu paahtavasta helteestä pariinkymmeneen asteeseen, mukavoittaa kummasti oloa kabiinissa ja varmasti yleisönkin rallinautintoa helpottaa. Meidän kilpailunumeromme on 83, toivotaan kannustusta reitille runsaasti, huikkaa Pajari juttutuokion lopuksi.

Teksti: Sami Pajarin tiedotus, Jani Seppälä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli