eMotorsports 05.10.2019

Sami-Matti Trogenilla käynnistyy iRacing Rallicross MM -sarja

Yhdeksän osakilpailun iRacing Rallicross MM -sarja on valmiina alkamaan. Kuva: SET Esport.

Sami-Matti Trogen lähtee tänään lauantaina alkavaan iRacingin Rallicrossin MM-sarjaan villillä kortilla, tavoitteenaan päästä viiden parhaan joukkoon.

IRacing Rallicross MM -sarja käsittää tänä vuonna huikeat yhdeksän osakilpailua. Sarja käynnistyy lauantaina 5. lokakuuta Atlanta Motor Speedway -radalta, jossa ajetaan myös sarjan päätösosakilpailu 30. marraskuuta 2019. 17-vuotias lohjalainen Sami-Matti Trogen osallistuu sarjaan nyt ensimmäistä kertaa.

Trogen valittiin tänä vuonna Set Promotion -tallin lanseeraamaan SET Esport -tiimiin, joka on myös sarjassa nyt ensimmäistä kertaa.

– Tosi hieno juttu, että minut valittiin tiimiin mukaan. Olen mukana erittäin mielelläni ja koen tämän loistavana mahdollisuutena ja teen parhaani tiimissä, kertoo intoa puhkuva Trogen.

Autourheilun nuorisomaajoukkueeseen eli Flying Finn Academyyn kuuluva Trogen tekee autourheilu-uraa myös “oikeassa” elämässä. Viime vuonna hän voitti RX Academyn mestaruuden ja tänä vuonna hän ajaa RX2 International -sarjassa, jota ajetaan rallicrossin MM-sarjan yhteydessä. Hän on sarjassa ennen viimeistä osakilpailua viidentenä. Takana on myös vuosi Formula 4 -autojen parissa, joten kokemusta on monista eri lajeista.

– Hauska nähdä, kuinka paljon pystyn tuomaan kokemuksiani Esport-maailmaan. Olen harjoitellut viimeisen kuukauden aikana niin paljon kuin ikinä olen ehtinyt ja katsotaan, mihin se riittää, Trogen miettii.

MM-sarjaan osallistuu tänä vuonna 28 kuljettajaa ympäri maailmaa. Kaikki kuljettajat ovat selviytyneet läpi kovatasoisen karsintasarjan. Mukana on kaiken kaikkiaan neljä suomalaista. Trogenin tallikavereina mukana ovat viime vuoden hopeamitalisti Joni Heikkinen ja Tommi Hallman. Lisäksi suomalaisväreissä nähdään Otto Taskinen.

– Olemme harjoitelleet yhdessä Heikkisen ja Hallmanin kanssa viimeiset kuukaudet. Työskentely heidän kanssaan on ollut kehittävää ja mukavaa. Heistä on tullut minulle hyviä kavereita, joiden kanssa pidän yhteyttä päivittäin. Nyt on kaikki työ tehty ja katsotaan mihin se riittää sarjassa.

Sami-Matti Trogen kilpailee rallicrossin parissa sekä todellisuudessa että virtuaalisesti. Kuva: SET Esport.

Kilpailu alkaa lauantaina kello 21.00 ja sitä voi seurata LIVE-lähetyksistä. Trogenin autona on Subaru WRX STI.

Suomenkielinen lähetys

Sarjan virallinen lähetys

SET Esport Official – Facebook

Finnish Sim Racing Association – Facebook

2019 iRacing Rallycross World Championship Series

Teksti: Sami-Matti Trogen tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

eMotorsport