Rallicross 12.08.2018

Sami-Matti Trogen tykitti voittoon ja nousi RX-Academyn sarjajohtoon

Sami-Matti Trogen johtaa RX-Academya Jalasjärven osakilpailun jälkeen. Kuva: Toni Ollikainen/ Tonigraphs

RX Academyn kauden kolmas osakilpailu ajettiin Jalasjärvellä, ja se päättyi lohjalaisohjuksen voittoon. Sami-Matti Trogenin viikko on ollut menestys; Kanadan RX2-kilpailusta edellisenä viikonloppuna tulleen viidennen sijan kaveriksi tuli nyt uran ensimmäinen RX Academy -luokan voitto. Se nosti Trogenin sarjan johtoon.

Alkueriä ajettiin kolme. Ensimmäisen Trogen voitti, mutta toisessa kolisi. Sarjan kärkinimi ennen Jalasjärveä, puolalainen Oskar Leitgeber työnsi takakulmasta sen verran rajusti, että Trogen pyörähti, ja Leitgeber otti erävoiton. Tuomaristo tutki tilanteen ja hylkäsi Leitgeberin. Se ei lohduttanut lohjalaista, jonka erä oli pilalla. Kolmannessa erässä kiistakumppanit ottivat jälleen yhteen, nyt vähemmän dramaattisesti, ja tällä kertaa puolalainen veti pidemmän korren Trogenin tullessa toiseksi. Lähtökohdat finaaleihin olivat sähköiset.

– Alkuerissä minulla oli hyvä vauhti, lähdöt ja kiihdytykset olivat tasaisia joten niissä oli paljon ohjelmaa. Ensimmäinen erä meni ilman mitään hässäkkää ja sen voitin. Toisessa sain vähän osumaa takakulmaan ja pyörähdin. Viimeisen alkuerän lähtösuoralla meinasin pyörähtää ja jouduin menemään siitä lisälenkille, yritin saada kärkikuskia kiinni, mutta siinä lähdön jälkeisessä tilanteessa oli mennyt liikaa aikaa.

Sami-Matti Trogen pääsi juhlistamaan voittoa Jalasjärvellä. Kuva: Toni Ollikainen/ Tonigraphs

Kolmen alkuerän jälkeen oli vuorossa semifinaali, josta Trogen raivasi voitolla tiensä finaaliin. Finaaliin nuori mies pääsi starttaamaan paalupaikalta, ja lähtö onnistui. Kuumasta taistelusta Leitgeberin kanssa ei viimeistä sivua ollut vielä kirjoitettu, vaan se roihahti jälleen ilmiliekkeihin. Radan toisessa kaarteessa puolalainen pääsi Trogenin iholle, ja survoi autonsa väkisin lohjalaisen ohi. Trogenin vastaus tuli seuraavassa kaarteessa, runsaslukuisen yleisön kannustaessa suomalaisen ohitus tuotti tulosta ja hän nousi takaisin finaalin kärkeen. Sen jälkeen alkoi yksipuolinen näytös. Päivän nopein kuljettaja alkoi tekemään eroa takana tuleviin, ja Trogen otti uransa ensimmäisen voiton murskaavalla neljän sekunnin erolla. Voitolla hän nousi sarjan johtoon neljän pisteen erolla Leitgeberiin, kolmantena on Jimi Kalliomäki.

– Finaalissa sain hyvän lähdön ja ensimmäisellä kierroksella oli tiukkaa, mutta sitten sain tehtyä eroa ja ajoin täysillä maaliin. Olen tosi iloinen, koska sain kakkossijat nyt muutettua voitoksi, Trogen totesi kilpailun jälkeen.

Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Kouvolassa 26.8. ja finaali Ruotsin Tierpissä 7. lokakuuta.

Sarjatilanne 3/5

1) Sami-Matti Trogen 76p
2) Oskar Leitgeber Puola 72p
3) Jimi Kalliomäki 67p
4) Marko Muru Viro 60p
5) Isak Reiersen Ruotsi 55p

Kuvaaja Toni Ollikainen/ Tonigraphs

Sami-Matti Trogen ajoi Kanadassa finaaliin

Sami-Matti Trogen hakee finaalipaikkaa Kanadasta

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross