Supermoto 24.07.2017

Salstola kovassa vauhdissa kaksitahtisellaan Viron supermotosarjan osakilpailussa

Sami Salstola (oikealla) joutui tyytymään kolmanteen sijaan, vaikka johti molempia eriä kilpailun alkukierroksilla. Kuva: Sami Salstolan Tiedotus

Viron Raplassa ajettiin 22.7.2017 Viron mestaruussarjan neljäs osakilpailu. Salstola Racingin 2-tahti TM puikoissaan Sami Salstola oli jälleen viivalla haastamassa ylitahtisia pyöriä.

– Oli ilo nähdä, miten katsojat olivat todella innoissaan 2-tahti pyörän äänistä. Jopa virolaisia kävi toivottamassa minulle onnea kisoihin, vaikka ennen tuntui, että he tekevät kaikkensa, että en pärjäisi kisoissa! ihmettelee Sami Salstola lauantaina Viron Raplassa ajetun supermotokilpailun jälkeen.

Salstola näytti, että äänten lisäksi pyörästä irtoaa myös vauhtia. Aika-ajoissa suomalainen ajoi toiseksi nopeimman kierrosajan jääden Viron Patrick Palssille vain 0.112 sekuntia.

– Ekassa erässä otin holet ja johdin kisaa reilusti yli puolenvälin, mutta todella pieni vaihdemissi maksoi niin paljon, että Patrick Pals pääsi tilanteessa ohitseni ja kolmannella paikalla ajanut Prants Pals oli jäännyt jo todella paljon, joten ajelin varman kakkossijan.

Salstola otti niin ikään toisessa erässä parhaimman lähdön ja syöksyi kärkeen.

– Johdin koko kisan viimeiselle kierrokselle asti Palssien hiillostaen perässä. Viimeisellä kierroksella hiekalle mennessä kierroksella ohitettavia törttöili edessäni ja sitten oli ohjelmaa ja hiekalla Prants Pals antoi kunnon “pusun” ja pääsi ohitseni, joten saavuin jälleen kakkosena maaliin.

Kokonaistuloksissa Salstola jäi kolmanneksi Prantsin veljesten ottaessa tuplavoiton.

– Ennen kisaa tehtiin todella paljon töitä, että päästiin lähtemää kisoihin ja ilman Tähkätien moottorijumalaa ja hänen opetuslapsiaan sekä Daytona Motorsportin tukea olisi kisat jäännyt ajamatta, joten koko porukalle iso kiitos! Salstola kiittelee.

Viron osakilpailun kokonaistulokset
1. Prants Pals 45 pistettä
2. Patrick Pals 45 pistettä
3. Sami Salstola 44 pistettä

Ensimmäisen erän tulokset.

Toisen erän tulokset.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Supermoto