Enduro 08.09.2019

Salin, Juupaluoma ja Kytönen voittoihin Heinolan EM-endurossa

Roni Kytönen ajoi yleiskilpailun voittoon Heinolassa. Kuva: Kytönen Motorsport

Enduron EM-sarjan kauden viimeinen kilpailupäivä kaasuteltiin sunnuntaina Heinolassa loppucrossin merkeissä. Eilen jo kaksi Euroopan mestaruutta varmistanut Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi yleiskilpailun voittoon ja samalla hänet kruunattiin myös viikonlopun yhteistuloksissa yleiskilpailun voittajaksi.

– Startista kärkeen ja siitä hyvällä sekä varmalla ajolla maaliin, viikonlopun yleiskilpailun voittaja Kytönen kertoi.

Junior E2/3-luokassa Roni Salin ajoi oman lähtönsä voittoon ja oli yleiskilpailussa toinen. EM-sarjassa riihimäkeläinen piti viikonlopun ajan pintansa ja oli pisteissä viides. Viikonlopun yhteistuloksessa Husqvarna-kuljettaja oli luokassaan toinen.

– Makeata oli vetää loppucrossi, rata oli täydellinen, startista kärkeen ja karkuun. Ajaminen oli helppoa ja kivaa. Nyt on todella hyvä fiilis, tyytyväinen Salin kertoi.

Junior U21-luokassa Peetu Juupaluoma voitti tiukan taistelun jälkeen myös eränsä ja velipoika Pyry Juupaluoma oli kuudes. Peetu varmisti eilen jo EM- ja SM-pronssin, mutta viikonlopun yhteistuloksessa pikkuveli Pyry kiilasi ohi ja oli U21-luokan kolmas Peetun ollessa viides. EM-sarjassa Pyry nousi Heinolan päätösviikonloppuna neljänneksi.

– Huono lähtö ja sieltä nousin. Ajo kulki hyvin, mutta en pääsyt edellä ajavista ohi, hieman pettynyt Pyry Juupaluoma kertoi.

– Hyvä startti ja ensimmäisellä kierroksella kärkeen, siinä sitten kovaa ajoa maaliin. Lopussa Ruotsin poika tuli aika kovaa takaa, mutta ei päässyt ohi, U21-luokan päivän voittaja Peetu Juupaluoma kertoi.

Heinolassa kilpailtiin myös maajoukkueiden Euroopan mestaruudesta ja Trophy-luokassa Suomi ajoi voittoon joukkueella Roni Kytönen, Eemil Pohjola, Mika Tamminen ja Antti Hänninen. Nuorten luokassa Suomi oli toinen Ruotsin jälkeen joukkueella Pyry ja Peetu Juupaluoma, Roni Salin ja Hugo Svärd.

Teksti: Kytönen Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro