Motocross 13.12.2018

Saku Mansikkamäellä vaikea kausi 2018 “Välillä pitää ottaa turpaan”

Saku Mansikkamäki lukeutuu Suomen lahjakkaimpiin nuoriin motocross-lupauksiin. Kuva: Saku Mansikkamäen Tiedotus

Kausi 2017 oli motocross-ajaja Saku Mansikkamäelle täyttä nousukiitoa. Hän voitti kotimaisen MX65-liigan ylivoimaisesti ja ylsi junioreiden 65 MM-kilpailussa viidenneksi, mikä on suomalaiskuskien paras sijoitus kyseisessä kilpailussa koskaan.

Tämä toi vasta 11-vuotiaalle kuskille roppakaupalla intoa ja odotuksia seuraavaan vuoteen. Kausi 2018 oli kuitenkin varsinainen koettelemusten sarja. Mansikkamäellä riitti loukkaantumisia läpi vuoden.

Kauden 2017 lopulla nuorukaiselta irtosi MM-joukkuekisassa rusto kyynärpäästä. Sitten murtui alkutalvesta solisluu ja loppuhuipennukseksi EM-kisassa Slovakiassa murtui käsi.

– Kaiken päälle lääkärireissujen kanssa oli rutosti epäonnea väärien diagnoosien kanssa, mikä hidasti paranemista. Kivut ja paranemisten odottelut sävyttivät koko kautta, Sakun isä ja Strawberryhill Racingin vetäjä Jaakko Mansikkamäki kertoo.

Pyörissäkin oli erilaisia teknisiä haasteita, mutta kaikesta huolimatta kauden saaliiksi Sakulle tuli sentään CB-luokan pronssi,  yksi EM-podiumsijoitus ja MM-Joukkuekisan hopea, niin yksilö- kuin joukkuekisassa.

Saku Mansikkamäki pääsi nousemaan myös palkintokorokkeelle kauden aikana. Kuva: Saku Mansikkamäen Tiedotus

Kohti uutta nousua

– Lukuisista loukkaantumisista seurasi myös monenlaisia kipuja. Niiden käsittelyssä Petteri Kytölä Osteopatiaklinikalla teki Sakun kanssa hyvää huoltotyötä, Jaakko Mansikkamäki kiittää.

Tulevalla kaudella Kytölän Osteopatiaklinikka toimiikin yhtenä Sakun yhteistyökumppanina.

Kauden loppuessa tuli vielä tieto, että Sakun tämän vuoden tiimi, Sami Hyypiän omistama SH-Racing lopettelee toimintaansa.

– Haluamme kiittää SH-Racingia saamastamme tuesta. Kiitämme myös mahdollisuudesta jatkaa toimintaa Black 7:n kanssa tulevalla kaudella ja kaikkia muita yhteistyökumppaneitamme pitkäjänteisestä yhteistyöstä, Mansikkamäki sanoo.

Eri tiimien kartoituksen jälkeen Sakun taustajoukot päättivät palata aikaisempaan vuoden 2016 malliin, jossa he toimivat Strawberryhill Racing -perhetiiminä.

– Vielä kun Sami Hyypiä halusi pysyä Sakun mentorina ja Husqvarna lähti mukaan ensikaudelle, tämä valinta oli helppo tehdä, Mansikkamäki sanoo.

– Toivotamme kaikille hyvää uutta vuotta. Petra Ollin slogan “välillä pitää ottaa turpaan, että pystyy olemaan paras” kuvaa tätä kautta hyvin. Ensi vuonna uudet tuulet ja tulokset!

Teksti: SHR Tiedotus / Tapio Ollikainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross